HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Georgia piti Espanjaa pitkään piinassa, Ranska jatkaa voittojen tiellä
STT–AFP–REUTERSTbilisi. Suomen jalkapallon MM-karsintalohkossa muhi iso yllätys tiistaina, kun Georgia piti Espanjaa tiukoilla Tbilisissä. Taisto pysyi maalittomana 85 minuuttia, kunnes Roberto Soldadon maali päästi hallitsevan maailman- ja Euroopan mestarin piinasta.
1–0-vierasvoitto toi Espanjalle kolmen pisteen potin karsinta-avauksestaan. Tbilisin loppuunmyydyllä stadionilla oli 56 000 katsojaa.
Valencia-hyökkääjä Soldadolle osuma oli henkilökohtaisestikin tärkeä näyttö, sillä hän jäi monien yllätykseksi ulos menneen kesän EM-kisaryhmästä.
Espanja oli ennen Soldadon maalia pelannut totutusti palloa halliten mutta tehottomasti. Toisella puoliajalla Espanjan huippupaikkojen lomassa Georgia pääsi säikäyttämään vieraita tolppalaukauksella.
"Nämä ovat kolme poikkeuksellisen tärkeää pistettä, sillä tasapeli tänään olisi ollut merkittävä taka-askel", valmentaja Vicente del Bosque totesi Espanjan tv:lle.
Lohkon toisessa ottelussa Ranska päihitti Valko-Venäjän 3–1. Gallien maaleista vastasivat Etienne Capoue, Christophe Jallet ja Franck Ribery.
Englanti aloitti MM-karsinnan perjantaina mojovalla 5–0-vierasvoitolla Moldovasta, mutta kotiyleisön edessä Wembleyllä oli käydä kylmät Ukrainaa vastaan.
Ukraina meni johtoon Jevgeni Konopljankan osumalla hieman ennen puoliaikaa ja piti asemansa 87. minuutille asti. Ukrainalaispelaajan käteen osunut pallo aiheutti rangaistuspotkun, jonka Frank Lampard hoiti perille. 1–1-tulos pysyi päätösvihellykseen asti, mutta siinä välissä Englanti ehti saada murhetta Steven Gerrardin ulosajosta.
Bulgarian ja Armenian kohtaamisessa punaisia kortteja jaettiin peräti kolme. Kahdentoista pelaajan kahakka ottelun 73. minuutilla poiki molemmille yhden ulosajon, ja neljä minuuttia myöhemmin vielä yksi armenialainen poistettiin kentältä.
Bulgaria voitti 1–0 Stanislav Manolevin maalilla.
Suuria yllätyksiä Euroopan karsintaotteluissa ei tiistaina nähty. Italia jäi vaatimattomaan 2–0-voittoon Maltaa vastaan, kun taas Serbia tyrmäsi Walesin 6–1.
Pohjoismaista Ruotsi voitti kotonaan Kazakstanin 2–0 ja Norja kotiottelussa Slovenian 2–1. Islanti kärsi 0–1-tappion Kyproksella.
Keski-Euroopan naapurustaistossa Saksa haki 2–1-vierasvoiton Itävallasta Marco Reusin ja Mesut Özilin maaleilla. Itävallalle osui Zlatko Junuzovic.
Aasian MM-karsintapeleissä Jordania järjesti suuryllätyksen kaatamalla Australian 2–1. Australian MM-haaveet näyttävät kaatuvan alkuunsa, kun kolmesta ottelusta on kertynyt vain kaksi pistettä ja lohkokärki Japani on kahdeksan pistettä edellä.
"Pettymys on valtava. Emme päässeet peliin sisään, syöttöpelimme oli katastrofaalista, emme löytäneet normaalia rytmiämme", Australian valmentaja Holger Osieck tuskaili Fox Sportsin haastattelussa.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä





