Jotkut vitsit naurattavat, jotkut eivät. Mutta onko sellaisia aihepiirejä, joista ei vain ole sopivaa vitsailla?
HIFK avasi euroliigan komealla voitolla
STTJääkiekkoilun eurooppalainen seurajoukkuekisa European Trophy alkoi suomalaisjoukkueitten osalta perjantaina, ja vaihtelevalla menestyksellä. HIFK, Tappara ja TPS avasivat urakkansa selkeillä voitoilla, mutta KalPa, Kärpät ja JYP joutuivat taipumaan tappioihin.
HIFK kaatoi saksalaisvieras Adler Mannheimin 4–0, ja ottelun kaikki maalit nähtiin toisessa erässä. HIFK:n tehokkaimmat 1 600 katsojan edessä Vantaalla olivat Kyle Klubertanz (1+1) ja parhaana palkittu Joakim Eriksson (0+2). Joni Ortio torjui nollapelin.
Tappara kukisti Hakametsässä Tshekin mestarin Pardubicen 4–1. Tamperelaiset ratkaisivat ottelun edukseen kolmannen erän puolivälin lähestyessä tekemällä nopeaan tahtiin kaksi maalia.
"Meillä oli tänään hyvin maalintekopaikkoja, vaikka vastassa oli huippujoukkue. Pardubice on isokokoinen, vahva ryhmä, jolla on paljon taitoa", Tapparan päävalmentaja Jukka Rautakorpi totesi.
TPS puolestaan latoi kahdessa minuutissa avauserässä kolme osumaa ja karkasi jo aikaisessa vaiheessa tshekkivieras Liberecilta. Loppulukemat Turussa olivat 5–2.
JYP nousi kotiottelussaan Tshekin Pirati Chomutovia vastaan kahdesti kahden maalin takaa tasoihin ja ratkaisua jouduttiin hakemaan aina voittomaalikilpailusta saakka. Vieraille kuitenkin niukka voitto lopulta lukemin 5–4.
Kärpät ja Itävallasta pohjoiseen saapunut Salzburg pelasivat tasaisen ottelun, jonka vieraat käänsivät päätöserässä kuitenkin edukseen Matthias Trattnigin ja Tomas Rafflin osumilla. Salzburgille voitto maalein 5–3.
Kuopiossa KalPa avasi vahvasti tshekkijoukkue Sparta Prahaa vastaan ja Janne Kolehmaisen maali riitti johtoon avauserän jälkeen. Sparta jyräsi kuitenkin toisessa erässä ohi ja rynni lopulta selkeään 5–1-voittoon. Voittomaalin 2–1 viimeisteli toisessa erässä Ari Vallin.
Suomalaisjoukkueista turneensa avaa lauantaina Jokerit, joka kohtaa Mannheimin. Myös HIFK ja Tappara jatkavat europelejään lauantaina.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Kolumni: Liian vähän homoja
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Festivaalin järjestäjät: Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Hyväntekijänä esiintynyt varas vei naisen kaulakorun Lahdessa
- Sipilä: Suomen on parempi euron ulkopuolella kuin liittovaltiossa
- AL: Evira tehnyt poikkeuksellisen paljon tuotteiden takaisinvetoja
- Lenkkitossun hiilijalanjälki selvitettiin
- TS: Vain kolmasosa hoitanut jätevesiasetuksen vaatimat toimet
- Syövän selättänyt Micheal Douglas: "Tämä on lahja"
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- Italialainen huippupyöräilijä kärysi taas – nyt eposta
- HJK-luotsilla ainakin vielä fanien luotto – Mikael Forssellia puolustetaan
- Hamiltonin arvio voittomahdollisuuksista: "Aika hyvät"






