HIFK voitti Talviklassikon, Olympiastadionilla yli 34 000 katsojaa
Helsingin SanomatHelsingin IFK voitti jääkiekon SM-liigan ulkoilmaottelun Talviklassikon Olympiastadionilla. Ottelu päättyi voittolaukauskilpailun jälkeen 3–2. Ratkaisevan osuman laukoi Petteri Wirtanen.
IFK siirtyi johtoon helposti ajassa 10.20, kun Eero Somervuori laukoi keskialueelta kiekon, joka pomppi maaliin ohi Jokerien maalivahdin Eero Kilpeläisen.
Toisessa erässä Robert Nyholm teki maalin paluukiekosta ja siirsi IFK:n kahden maalin johtoon. Jokerien Teuvo Teräväinen kavensi kuitenkin lukemat 1–2:een vajaat neljä minuuttia ennen toisen erän päättymistä.
Kolmannen erän alkupuolella maalin eteen vapaaksi unohtunut Jarkko Ruutu nosti Jokerit tasoihin alivoimalla. Ruutu lukeutui ottelun parhaisiin pelaajiin, sillä hän osui vuorollaan myös voittolaukauskilpailussa.
Olympiastadionin yleisömääräksi ilmoitettiin 34 264 katsojaa.
Ottelu alkoi kello 15 lumipyryssä ja 16 pakkasasteessa. Lumipyry on sittemmin hellittänyt, mutta ennen ottelua ja ensimmäisellä mainoskatkolla lunta jouduttiin kolaamaan jäältä. Ottelun toisella erätauolla lunta alkoi taas sataa. Kahden erän jälkeen Töölön raitiovaunupysäkeillä näkyikin runsaasti ihmisiä, jotka olivat lähteneet stadionilta kohti kotia.
Maalipaikat olivat avauserässä kortilla, mutta mitä pidemmälle ottelu on edennyt, sitä kuumempana joukkueiden tunteet ovat alkaneet käydä.
Toisen erän ensimmäistä puoliskoa on hallitsi IFK, mutta sen jälkeen meno on taas tasoittunut.
Ennen ottelua joukkueet luistelivat jäälle kello 14.45, ja pian sen jälkeen Sakari Kuosmanen asteli kaukaloon laulamaan Finlandian.
Molempien joukkueiden pelaajat ovat varustautuneet otteluun asianmukaisesti: miltei kaikkien kypärän alla päätä vuoraa eräänlainen myssy. Erotuomarit ovat pukeutuneet mustavalkoisten paitojen sijaan vihreisiin.
HIFK-Jokerit vl. 3-2 (1-0, 1-1, 0-1, 0-0, 1-0)
1. erä: 10.20 Eero Somervuori (Toni Söderholm) 1-0.
Jäähyt: 3.11 Siim Liivik H 2 min, 14.59 Nichlas Hardt J 2 min, 16.40 Janne Lahti J 2 min, 18.42 Antti-Jussi Niemi J 2 min, 18.42 Liivik H 2 min.
2. erä: 30.45 Robert Nyholm (Liivik-Söderholm) 2-0, 36.07 Teuvo Teräväinen (Teemu Eronen-Ben Eaves) 2-1 yv.
Jäähyt: 21.32 Mikael Granlund H 2 min, 27.58 Ossi Väänänen J 2 min, 32.53 Teräväinen J 2 min, 36.00 Ilari Melart H 2 min, 38.06 Melart H 2 min, 39.39 Teemu Pulkkinen J 2 min.
3. erä: 47.51 Jarkko Ruutu (Jani Rita) 2-2 av.
Jäähyt: 44.14 Lahti J 2+2 min, 48.29 Ville Peltonen H 2 min, 52.25 Melart H 2 min.
Jatkoaika: Maaliton.
Jäähyt: -.
Vom-kilpailu: 65.00 Petteri Wirtanen 3-2.
Jäähyt yhteensä: HIFK 7x2 min=14 min, Jokerit 8x2 min=16 min.
Torjunnat: Dennis Endras H 9+13+8+2=32, Eero Kilpeläinen J 13+14+6+2=35.
Tuomarit: Antti Boman-Aleksi Rantala (Masi Puolakka-Kristian Vikman).
Yleisöä: 34 264.
KalPa 47 28 3 5 11 139- 100 95
Pelicans 48 24 8 3 13 155- 114 91
Ässät 47 26 3 4 14 156- 118 88
HIFK 47 24 5 0 18 146- 118 82
JYP 46 21 6 3 16 119- 92 78
Jokerit 47 20 3 11 13 137- 116 77
Kärpät 47 22 3 3 19 127- 113 75
Blues 47 14 8 8 17 115- 126 66
TPS 48 18 5 2 23 108- 143 66
Lukko 46 15 6 3 22 115- 128 60
Tappara 47 15 4 4 24 97- 135 57
SaiPa 47 12 3 12 20 115- 139 54
HPK 46 13 6 2 25 104- 142 53
Ilves 48 9 5 8 26 106- 155 45
Seuraavat ottelut: 14. 2. Ässät-HPK, SaiPa-Blues, KalPa-Kärpät, HIFK-Ilves, TPS-JYP, Tappara-Lukko.
Joukkueiden kokoonpanot:
HIFK:
1. kenttä: Ville Peltonen, Petteri Wirtanen, Kimmo Kuhta; Toni Söderholm, Daniel Fernholm
2. kenttä: Janne Pesonen, Mikael Granlund, Eero Somervuori; Mikko Kurvinen, Kristian Tuohilampi
3. kenttä: Tuomas Huhtanen, Tyler Redenbach, Markus Granlund; Ilari Melart, Mikko Kousa
4. kenttä: Robert Nyholm, Siim Liivik, Eetu Pöysti
Maalivahdit: Dennis Endras, Jan Lundell
Jokerit:
1. kenttä: Nichlas Hardt, Ben Eaves, Teuvo Teräväinen; Teemu Eronen, Ossi Väänänen
2. kenttä: Janne Lahti, Riku Hahl, Teemu Pulkkinen; Josef Boumedienne, Jeremy Dehner
3. kenttä: Jarkko Ruutu, Antti Kerälä, Jani Rita; Antti-Jussi Niemi, Ross Lupaschuk
4. kenttä: Tomi Mäki, Henri Heino, Juhani Tyrväinen
Maalivahdit: Eero Kilpeläinen, Zoltan Hetenyi
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Ruotsin euroviisupomo ennakoi voittoa Loreenille
- Paikalliset nuoret ovat hakeneet tukea kriisipuhelimesta
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ilonen rutisti jatkoon Englannissa
- Bolt ei päässyt alle kymmenen sekunnin – myös Pitkämäki vaisuna
- Suomi musersi Norjan naisten PM-koripallossa
- Tahkon kunnarit PattUn peikkona
- Latvala haastoi Loebin rajuun kaksintaisteluun
- Fifa sai jäsenen numero 209
- Olli Tuominen teki suomalaista squash-historiaa
- Suomalainen NHL-vahti ehdolla suosikkipelin kansikuvaan
- Hirvonen putosi neljänneksi, Solberg nopein
- Suomen Kuvalehti: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon




