Tenava jakelee komeita syöttöjä ja paukuttaa maaleja. Isä kannustaa.

Kun pitäisi lähteä kotiin, lapsi asettelee palloa vielä kerran pilkulle. Valmentaja myhäilee.

Näin sen pitäisi mennä.

Todellisuudessa moni lapsi jolkottaa kentälle pää kumarassa. Valmentaja komentaa haluttoman penkille, ja isä nostaa metelin.

"Äärivanhemmat ovat iso ongelma", Käpylän Pallon urheilutoimenjohtaja Erkki Valla kertoo. Valla tarkoittaa isiä ja äitejä, joiden mielestä heidän lastaan kohdellaan aina epäreilusti.

Valla on itse aikoinaan pelannut mestaruussarjassa 11 kautta, valmentajana menossa on yhdeksäs vuosi. Vallan työnantaja Käpylän Pallo on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista kasvattajaseuroista, jolla on noin 800 junioria.

Valla kertoo esimerkin: Vääryydestä vakuuttunut ei käy kiinni kurkkuun, vaan aloittaa viestisodankäynnin. Aseista "viheliäisin" on sähköposti.

Hän lähettää kritiikkinsä paitsi valmentajalle usein myös seurajohdolle ja joskus piilokopiona joukolle muita henkilöitä. Vastaamisesta tulee valmentajalle kinkkistä, kun ei tiedä, kenelle teksti menee.

"Sähköposteista kasvaa jumalattomia rimpsuja, joissa ei puhuta enää asiasta."

Tämä asia on yleensä lapsen peluutus tai rooli. Kiusankappale keksii vaivatta kymmeniä valituksenaiheita kuukaudessa. Ja kun valmentaja sulkee tietokoneen, alkaa kännykkä piipata.

Sähköpostia ei kuitenkaan voi vaihtaa tai numeroa salata.

"Valmentajan pitää olla tavoitettavissa", Valla sanoo.

Valla muistuttaa, että suurin osa vanhemmista on tervejärkistä porukkaa. Vain muutamalla höyrypäällä lähtee mopo käsistä.

"Silloin palaute menee henkilökohtaisuuksiin."

Ongelma on sosiaalinen, mutta ennen kaikkea ajankäytöllinen.

Valmentajan pitäisi suunnitella tekniikkaharjoituksia, eikä selittää neljättä kertaa, miksi siirsi Laten edustusryhmästä haastajajoukkueeseen.

Tilannetta kiristää osin se, että juniorien urheilusta on tullut entistä kalliimpaa. Vanhemmat sijoittavat lapsensa harrastukseen kuin osakeyhtiöön, johon odottavat saavansa äänioikeuden.

"Ja he saavat, budjettiin liittyvissä kysymyksissä. Että mennäänkö kolmelle vai neljälle pelimatkalle. Harjoitusten sisältö ja peluutus on eri asia."

Se ei tarkoita, että valmentajalla olisi lupa löysäillä.

"Paljon pitää vaatia. Jos lapsi kyyditään treeneihin neljästi viikossa, täytyy niiltä odottaa tasoa."

Vallan mielestä vanhempien pitää ymmärtää, että kaikki pelaavat joskus huonosti.

"Lasta on helppo tukea, kun hän tekee hattutempun, mutta vanhemmuus mitataan vasta, kun junnulla on siipi maassa."

Kilpaurheiluun kuuluu pettymys. Nurinkurista on, että moni lapsi ottaa penkkikomennuksen paremmin kuin huoltajansa.

Valla on nähnyt junnuja, jotka pelaavat futista, vaikka se ei kiinnosta heitä. "He tulevat harjoituksiin siksi, että se on iso juttu äidille tai isälle."

Lapsen kiinnostusta voi testata yksinkertaisella tavalla:

"Anna lapsen tehdä aloite. Kun haet hänet treeneistä, älä painosta, että oliko kivaa. Puhu jostain muusta. Jos lapsi sanoo itse, että voi vitsi, olipa kivaa, olisin halunnut vielä jäädä, niin silloin asiat ovat oikealla tolalla."

Kun muksu hölkkäilee kentällä innottomana, Valla katsoo asiakseen kertoa vanhemmille, että kenties jokin muu harrastus olisi parempi.

Jotkut uskovat, toiset eivät.

Millaisia kokemuksia sinulla on junioriurheilusta – valmentajista ja vanhemmista?

Lähetä sähköpostia osoitteeseen hs.urheilu@hs.fi