Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Hysteerinen kotiyleisö siivitti Andy Murrayn finaaliin
Lontoo. Tuskin koskaan tenniskatsomossa on vallinnut niin hysteerinen tunnelma kuin britti Andy Murrayn raivatessa tiensä olympialaisten kaksinpelin loppuotteluun Wimbledonin keskuskentällä. Murray kukisti Serbian Novak Djokovicin 7-5, 7-5 ja kohtaa loppuottelussa Sveitsin Roger Federerin.
"Hieno tunnelma. Tällaista ei pääse kokemaan, kun pelaamme henkilökohtaisia turnauksia. Yleisö oli hänen puolellaan, mutta sitä saattoi odottaa", Djokovic sanoi äärimmäisen pettyneenä tappioon, ei niinkään olemiseen toiseksi suosituin.
Yleisö suorastaan lennätti hyvin pelanneen Murrayn loppuotteluun. Tulos tarkoittaa, että tulee täydellinen uusinta neljän viikon takaisesta Wimbledonin finaalista. Silloinkin olivat keskuskentän kuluneella nurmella vastakkain Murray ja Federer. Tuon ottelun Murray hävisi neljässä erässä ja brittiyleisö toivoo nyt toisenlaista tulosta.
Välierän taso oli hetkittäin huipputennistä, jossa lyötiin palloa takomiseen asti. Murray ei jäänyt millään osa-alueella serbin jälkeen vaan hallitsi pallot ja hermot.
Voiton jälkeisestä helpottuneisuudesta näki, että loppuottelupaikka merkitsee todella paljon Murraylle.
Djokovic hävisi Wimbledonin välierissä Federerille. Silloin hän edusti itseään ja vain välillisesti Serbiaa. Nyt hän pelaa vielä pronssiottelussa voittaakseen mitalin.
"Nyt olen pettyneempi kuin silloin", Djokovic sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
Talous
FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- São Paulossa järjestetään tänään kuudes mielenosoitus
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Baanan ampumisesta ei aloiteta esitutkintaa
- Katainen ja Ansip puivat kaasuterminaalikiistaa Tallinnassa
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Niemiselle tappio avauskierroksella
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Niemiselle tappio avauskierroksella
- Kyrö moitti Yleä "epogangsterin" suojelemisesta
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Australia varmisti paikkansa jalkapallon MM-kisoihin
- JJK:n maalitykki Markkanen taas viikoiksi sairastuvalle
- Manchester United AIK:n vieraaksi Tukholmaan
- Ribery ja Benzema oikeuteen seksin ostamisesta alaikäiseltä
- Pirellin johtaja: Tulossa jopa neljän varikkostopin formulakisoja
- Raskin rauhallisuus hämmästyttää valmentajaakin
- Bisons hakee eurokentille villillä kortilla
- "Tukka Time" jatkuu Bostonissa
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Tahiti riemuitsi murskatappiosta huolimatta
- Lehdet: Lewandoski jää kaudeksi Dortmundiin
- HIFK:lle kaksi amerikkalaista sisään, yksi ulos
- Kolumni: Rallitähdet ja riskikuskit



