Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Ibrahimovićin agentti toiveikas PSG-siirrosta
APPariisi. Zlatan Ibrahimovićin agentti Mino Raiola on toiveikas, että Milanin hyökkääjän siirto ranskalaiseen Paris Saint-Germainiin varmistuu pian.
Brasilialainen Thiago Silva, Ibrahimovićin entinen joukkuetoveri Milanista, teki PSG:n kanssa viisivuotisen sopimuksen lauantaina, ja Raiola käy parhaillaan neuvotteluja seuran kanssa Ibrahimovićista.
"Kaikki kysyvät minulta, onko sopimus 90- vai 99-prosenttisesti valmis. Mutta nämä prosenttitarinat eivät kiinnosta minua", Raiola kertoi ranskalaiselle L'Equipe-sanomalehdelle. "Minun mielessäni sopimus joko on olemassa tai sitten se ei ole. Ei ole mitään välimuotoa."
Raiolan mukaan sunnuntaina ei vielä ollut valmista, vaan työ sopimuksen aikaansaamiseksi jatkui.
"Korostan yhtä asiaa: sopimuksessa jokainen yksityiskohta on tärkeä. Toivon silti todella, että pääsemme PSG:n kanssa yhteisymmärrykseen."
PSG on käyttänyt tänä kesänä hurjasti rahaa pelaajahankintoihin. Ibrahimovićin tapauksessa suurin kysymys on hyökkääjän korkea palkkavaatimus yhdistettynä siihen, että yli miljoonan euron vuosituloista on Ranskassa maksettava veroa 75 prosenttia.
Ruotsalainen Ibrahimović, 30, oli Milanin paidassa viime kaudella Italian Serie A:n paras maalintekijä. Samaan hän ylsi myös vuonna 2009 Milanon Interissä.
"Zlatan tekee Ligue 1:stä kiinnostavamman, ja hänen lähtönsä tekee Serie A:sta köyhemmän", Raiola sanoi. "Kun hän lähtee, Italiaan ei jää enää suuria nimiä. Minusta Zlatan on maailman paras pelaaja, hän on voittava luonne."
"Hänen saapumisensa PSG:hen olisi poikkeuksellinen tapahtuma. Yleensä näemme tämänkaltaisia sopimuksia Englannissa."
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
Talous
FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
Urheilu
Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Niemiselle tappio avauskierroksella
- Kyrö moitti Yleä "epogangsterin" suojelemisesta
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Australia varmisti paikkansa jalkapallon MM-kisoihin
- JJK:n maalitykki Markkanen taas viikoiksi sairastuvalle
- Manchester United AIK:n vieraaksi Tukholmaan
- Ribery ja Benzema oikeuteen seksin ostamisesta alaikäiseltä
- Pirellin johtaja: Tulossa jopa neljän varikkostopin formulakisoja
- Raskin rauhallisuus hämmästyttää valmentajaakin
- Bisons hakee eurokentille villillä kortilla
- "Tukka Time" jatkuu Bostonissa
- Rask vei Bostonin ottelusarjan johtoon
- Tahiti riemuitsi murskatappiosta huolimatta
- Lehdet: Lewandoski jää kaudeksi Dortmundiin
- HIFK:lle kaksi amerikkalaista sisään, yksi ulos
- Kolumni: Rallitähdet ja riskikuskit



