Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Ilonen golfasi jatkoon Italiassa
STTSuomen miesammattilaisten ykkösgolfari Mikko Ilonen jakaa sijaa 48, kun Torinossa pidettävissä Italian avoimissa on kisattu kaksi kierrosta. Ilonen ylsi mukaan kahdelle viimeiselle kierrokselle.
Ilosen alku perjantaipäivälle oli hieno, sillä hän oli seitsemän reiän jälkeen jo neljä alle par-tuloksen. Vire katosi kuitenkin sisääntulossa, jossa Ilonen teki tuplabogin ja bogin.
"Ensimmäiset kymmenen reikää olivat pelillisesti upeita, olisin voinut olla niiden jälkeen kymmenen alle. Sen jälkeen oli karvan verran vaikeampaa, tein tuplan lyötyäni veteen. Viimeiset neljä olivat taas hyvää rutistusta", Ilonen kertoi.
"Tulostaso on kova, viikonloppuna on syytä lyödä vielä paremmin, jotta pystyisin nousemaan kärkeä kohden. Putti on riittävän hyvässä vireessä."
Kärjessä on Englannin Richard Bland kahden 66 lyönnin kierroksen jälkeen (-12). Ilonen (69+70) on kuusi lyöntiä perässä, ja kymmenen parhaan joukkoon matkaa on neljä lyöntiä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Nainen räjäytti itsensä Venäjän Dagestanissa
- Neljä altistui säteilylle japanilaisessa tutkimuslaitoksessa
- Suomeen on perusteilla useita biopankkeja
- Sudan vaiensi suurimmat sanomalehdet
- Homot marssivat Ukrainassa ensi kertaa oikeuksiensa puolesta
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Vihreiden johtajavalinnat lisäävät maakuntien valtaa
- Suomen ja Ruotsin rajalla tulvii – ylityspaikka suljettu
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- Italian ympäriajossa ratkaisu epäinhimillisissä olosuhteissa
- Ilonen rankkasi puttinsa maailmanluokkaan
- Keke Rosberg oikeusjutusta: "Ikivanha"
- Brasilian kultakimpaleen uusi seura joko Real tai Barcelona
- Suomen ykkösjudokan ottelu päättyi dramaattisesti – vastustaja tyrmäsi polvella
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus






