Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Israelin urheiluministeri pitää hiljaisen protestin avajaisissa
HS–APJERUSALEM. Israelin urheiluministeri Limor Livnat aikoo pitää oman hiljaisen hetkensä Münchenin olympialaissa 1972 murhattujen israelilaisurheilijoiden muistoksi.
Livnat aikoo seistä paikallaan minuutin Kansainvälisen olympiakomitean puheenjohtajan Jacques Roggen puheen aikana.
Palestiinalaisen Musta Syyskuu -järjestön verilöylyssä Münchenissä kuoli 17 ihmistä, joista 11 kuului Israelin olympiajoukkueeseen
USA ja Israel ovat yrittäneet taivutella KOK:ta järjestämään hiljaisen hetken olympialaisten avajaisissa.
Rogge osallistui urheiljakylässä maanantaina järjestettyyn hiljaiseen hetkeen. KOK kuitenkin päätti maanantaina, että avajaisissa ei hiljaista hetkeä järjestetä.
Myös verilöylyssä kuolleen miekkailuvalmentajan Andre Spitzerin leski Ankie Spitzer aikoo seistä Roggen puheen aikana.
"Minulle on voitto, jos edes muutama sata 80 000 hengen katsomomerestä seuraa esimerkkiäni", sanoi Spitzer.
The Times -lehti spekuloi KOK:n tiukan linjan johtuvan boikottipelosta. Jos Israel saa myötätuntoa, voivat arabimaat pakata laukkunsa ja lähteä kisoista kotiin.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Urheilu
Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- SK: Urpilainen mietti valtiovarainministeriydestä luopumista
- Joensuun ampujalle elinkautinen tuomio
- Juhannusreitin voi valita toisinkin
- USA: Suomi on ihmiskaupan kauttakulkumaa ja kohde
- Singapore peittyi sankkaan savuun
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- Torstai on juhannusliikenteen ruuhkaisin päivä Video
- Kyproksen suunnitelmat hyödyntää valtavia maakaasuvaroja etenevät
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- Juhannusliikenne vilkastuu jo – katso pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- YK: Syyrian maailmanperintökohteet vaarassa tuhoutua
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Työ vei hengen toissa vuonna 55 ihmiseltä
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- Salin solmi kaksivuotisen jatkosopimuksen Sloveniaan
- HJK lainasi Akseli Pelvaksen Kuopioon
- Maalitykki Neymar otti kantaa Brasilian mielenosoituksiin
- Lehti: Capellokin hylkäsi PSG:n
- Tiger Woodsille parin viikon pakkoloma kyynärpäävamman takia
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Yleisurheilu: Ruuskanen heittänee Pihtiputaalla
- Tästä on kyse: Huikea alkukausi tyssäsi kylkivammaan
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin



