Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Jari Litmasen polvi ei vieläkään kestä täyttä harjoittelua

 |   | 
 
STT
Jussi Nukari / Lehtikuva
Jari Litmanen oli mukana HJK:n harjoituksissa maaliskuussa, mutta sen jälkeen polvi ei ole kuntoutunut odotetusti.
Jari Litmanen oli mukana HJK:n harjoituksissa maaliskuussa, mutta sen jälkeen polvi ei ole kuntoutunut odotetusti.

Jari Litmasen tammikuussa operoitu polvi ei salli vielä täysipainoista harjoittelua. Hän treenasi HJK:n kanssa maaliskuun lopussa, mutta sittemmin polven kuntoutuminen on ottanut takapakkia.

"Viimevuotisen leikkauksen jälkeen kuntoutumiseen meni puolitoista kuukautta. Nyt on kulunut jo neljä kuukautta. Puhutaan siis isommasta ongelmasta", Litmanen sanoo.

"Minulla on motivaatiota laittaa polvi kuntoon. Ajatukset ja päätökset kirkastuvat varmasti sen myötä", Litmanen viittasi uransa jatkosuunnitelmiin.

Litmasen kesän suunnitelmiin kuuluu ainakin heinä–elokuun vaihteessa Tampereella järjestettävä 11–14-vuotiaiden Sports Camp -liikuntaleiri, sillä hän toimii tapahtuman kummina.

"Tarkoituksenani on osallistua kaikkeen ohjelmaan, kun paikan päälle menen. Aloitan varovasti tutuista turvallisista lajeista ja päädyn lopulta skate-lautoihin", Litmanen veistelee.

Litmanen kannustaa nuoria liikkumaan monipuolisesti.

"Olen omasta kokemuksestani huomannut, että eri lajeissa on paljon toisiaan tukevia elementtejä."

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

23.5.2013