Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Jesse Joensuu jyräsi – HPK:n debytantti iski unelmamaalin
STTPorin Ässien NHL-työsulkuvahvistus Jesse Joensuu aloitti jääkiekon SM-liigassa vauhdikkaasti. Kookas laitahyökkääjä oli pääosissa, kun patapaidat kaatoivat HPK:n lukemin 4–1.
HPK karkasi ottelussa jo avausminuuteilla johtoon, mutta sen jälkeen kaukalo oli porilaisten. Kauden neljännen osumansa iskenyt Joel Armia tasoitti toisen erän avaussekunneilla ja Joensuu latoi porilaiset johtoon ottelun puolivälin jälkeen.
Päätöserässä Joensuu viimeisteli iltansa toisella täysosumalla.
Viimeistään tuolla Ässien neljännellä osumalla Joensuu sai Ässien kotiareenan Isomäen täysin sekaisin.
"Oli aika jännittävää. Pelaamattomuus näkyi alussa, mutta maalit tietysti auttoivat", Joensuu sanaili.
HPK:n ainoan osuman avauserässä tehnyt Marko Rairama onnistui maalinteossa uransa ensimmäisessä SM-liigavaihdossa. Siihen hämeenlinnalaisten positiivinen anti jäikin.
"Hienoa, että Rairama onnistui. Meidän pelaaminen oli aika huonoa. Varsinkin ylivoima tuntui olevan liian vanhanaikaista seisoskelua", HPK-valmentaja Ari Pekka Selin ihmetteli.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan





