Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Jukka Jalonen otti liki kaiken omaan piikkiinsä
STTNeljänneksi jääneen Suomen jääkiekkojoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ei ollut sunnuntaina valmis tyhjentävään analyysiin MM-turnauksen annista.
"En pysty vielä turnausta katsomaan kokonaisuutena, vaan tätä peliä", Jalonen huomautti Tšekille 2–3-tappioon päättyneen pronssiottelun jälkeen.
"Antaa ajan kulua, mietitään mitä tehtiin hyvin, ja mitä pitäisi tehdä toisin. Mutta missä ero oli, kyllä se oli maalinteossa. Se oli kahdella (Venäjä, Tšekki ) viimeksi kohdatulla joukkueella ihan eri planeetalta kuin meillä", Jalonen manaili.
"Tämä on Suomi-kiekon ongelma ylipäätään. Voin ottaa omaan piikkiini sen, etten saa pelaajia ampumaan riittävästi", päävalmentaja ruoti.
Hänen mukaansa Suomi oli toipunut välierätappiostaan Tšekki-otteluun.
"Aloitettiin hyvin. Oli alussa 3–4 maalipaikkaa, mutta ei saatu sisään."
Pronssit karkasivat käytännössä avauserän lopussa, johon Tshekki teki nopeasti kaksi maalia.
"Pelasimme kurittomasti. Tiedettiin, kuinka vaarallinen joukkue Tšekki on vastahyökkäyksissä", Jalonen harmitteli.
Jiri Novotnyn ja David Krejcin vastaiskumaaleilla oli väliä minuutti ja 45 sekuntia.
Ensimmäisen takaiskun aikana jäällä oli kakkosketjuksi nostetun Petri Kontiolan hyökkäyskolmikko, toisessa suhmuroi raskasta vastuuta kantaneen Mikko Koivun johtama ykkönen.
Jalonen otti maalit omaan piikkiinsä.
"Kun yksi hyökkääjä pelaa väärin, se on tietenkin valmentajan vika, kun ei ole pystynyt asiaa opettamaan, vaikka aikaa on ollut riittävästi. Tšekin toinen ja kolmas maali tulivat isoista hyökkäysalueen sijoittumisvirheistämme."
"Se todella harmittaa, jos joukkue ei pysty pelaamaan, viisaasti, maltilla ja rauhallisesti", Jalonen korosti.
Hän ei lähtenyt arvioimaan pelaajia erikseen, mies mieheltä, vaikka esimerkiksi Jarkko Immosen johtama hyökkäysketju romahti viime vuoden MM-kisoista.
"Pelit hävitään tai voitetaan joukkueena. Ei pakkeja, hyökkääjiä tai maalivahtejakaan voi poimia esille hyvässä tai pahassa. Tiiminä toimitaan", Jalonen painotti.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Urheilu
Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Lasse Miettinen vihreiden puoluesihteeriksi
- Mies kuoli ulosajossa Vantaalla
- Valepoliisit veivät turistien rahat Helsingissä
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- BBC: Tiedustelupalvelu tarjonnut yhteistyötä Woolwichin hyökkääjälle
- Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Helsinki muuttui kirpputoriksi
- Viisi loukkaantunut vakavasti nokkakolarissa Orivedellä
- Vanha renkitupa paloi Mustasaaressa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Julkkismeteorologi ajoi Tanskaan tuulilasina kanaverkkoa ja elmukelmua
- Ainakin 17 kuoli koulubussin palossa Pakistanissa
- Tutkija: Suuri osa koululaisista ei tunnista edes voikukkaa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Tausta: Saksan jalkapallo porskuttaa
- Fakta: Bayern pesee Borussian voitoissa
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Porto myy Moutinhon ja Rodriguezin Monacoon – kauppasumma yli 70 miljoonaa
- Alain Prost kehuu F1 –kisoja: "Nyt meillä on show"
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan






