Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kiekon olympiavoittaja repi taas paitansa, Viron Kanterille pronssia

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
KAI PFAFFENBACH / REUTERS
Vielä kisan aikana Robert Hartingin paita pysyi hänen päällään ja ehjänä. Kisan jälkeen ei.
Vielä kisan aikana Robert Hartingin paita pysyi hänen päällään ja ehjänä. Kisan jälkeen ei.

Miesten kiekkofinaali Lontoon olympiakisoissa tiistaina oli kovatasoinen ja mitä tasaisin. Saksalais-iranilais-virolainen kärkikolmikko mitteli voimiaan tasaisesti aina päätöskierroksille asti.

Lopulta voittajaksi ylsi Saksan Robert Harting, joka heitti tuloksen 68,27. Voittonsa jälkeen Harting teki tavaramerkkituuletuksensa ja repi paitansa valokuvaajien ja yleisön edessä kahtia kuin eräänlainen voimamies.

Toiseksi heitti Iranin Ehsan Hadadi, joka jäi väin yhdeksän senttiä voittajasta tulokseen 68,18.

Viron Gerd Kanter oli hallitseva olympiavoittaja, eikä hänkään kauas kullasta jäänyt. tulos 68,03 nosti Kanterin pronssille ja nosti Viron mitalisaaliin Lontoon olympialaisista kahteen. Samalla Viro pysyi myös tiistain jälkeen Suomen edellä mitalitilastossa.

Maanantaina Viron Heiki Nabi otti painista hopeaa.

Kiekko: 1) Robert Harting Saksa 68,27, 2) Ehsan Hadadi Iran 68,18, 3) Gerd Kanter Viro 68,03, 4) Virgilijus Alekna Liettua 67,38, 5) Piotr Malachowski Puola 67,19, 6) Martin Wierig Saksa 65,85, 7) Yennifer Frank Casanas Espanja 65,56, 8) Vikas Gowda Intia 64,79, 9) Benn Harradine Australia 63,59, 10) Erik Cadee Hollanti 62,78,
11) Jorge Y. Fernandez Kuuba 62,02, 12) Lawrence Okoye Britannia 61,03.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

18.5.2013