Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
Kiinan urheilijat eivät saa syödä lihaa ennen olympialaisia
STT–REUTERSPeking. Lihaton ruokavalio on ajamassa Lontoon olympialaisiin valmistautuvat kiinalaiset urheilijat paniikkiin. Kiinan viranomaiset ovat ohjeistaneet, että leirikeskusten ulkopuolella olympialaisiin valmistautuvien urheilijoitten pitää pidättäytyä liharuoista vahinkodopingin välttämiseksi.
Kiinalaisia ajatteluttaa mahdollinen klenbuteroli-käry. Sikäläisessä lihatuotannossa saatetaan kielloista huolimatta käyttää klenbuterolia, ja siksi possun, naudan ja lampaan lihan syöntiä pitää välttää.
Klenbuteroli on stimulantti, jonka käyttö on kilpaurheilussa kiellettyä. Se on anabolinen eli kasvattaa kudoksia.
Kiinan naisten lentopallomaajoukkueen valmentaja on sanonut, että kolme viikkoa jatkunut kasvisruokavalio on ollut syynä joukkueen heikkoihin esityksiin viime otteluissa.
"Voima ja kunto ovat heikentyneet", Yu Juemin luonnehti.
Yun mukaan pelaajat ovat välttäneet sianlihan syöntiä, koska pelkäävät klenbuterolia.
Lihansyöntikiellon takana on Kiinan urheiluministeriö, joka päätti suosituksesta sen jälkeen, kun Maailman antidopingneuvosto Wada ilmoitti saastuneesta lihasta Meksikossa ja Kiinassa. Ohjeen mukaan Kiinassa liharuokia saa syödä vain ruokapaikoissa, joiden taso on tutkittu ja hyväksytty.
Osa urheilijoista on ollut sianlihan syöntikiellossa 40 päivää. He ovat syöneet kalaa ja proteiinijauhetta. Kiinassa possunliha on perusruokaa.
Jiangsun maakunnassa isänmaallinen siankasvattaja uskoo, että hänen puhdas tuotteensa voi olla ratkaisu. Hän lahjoitti kolme tonnia lihaa urheilijoille, kun kuuli kiellosta. Liu Qingya kertoi, että syöttää sioilleen vain maissia, soijaa ja vehnänleseitä.
"Lihassani ei ole klenbuterolia. Se maistuu yhtä tuoreelta kuin 1960-luvulla."
"Olen ylpeä, jos voin lahjoittaa ruokaa urheilijoille, jotka tuovat kunniaa maalle", siankasvattaja kertoi.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
Ulkomaat
Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
Talous
Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
Luetuimmat juuri nyt
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Detroit järjestee isoa paukkua NHL:ssä – Rask manasi lahjamaaleja
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Nyrkkeily: Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Matkatoimistot: Pohjois-Korea avaa rajakaupunkinsa turisteille
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Matinkylässä mokannut räjäytysfirma sai kovat syytteet
- Blogi: Häähulluus vaanii kolmekymppistä
- Detroit järjestee isoa paukkua NHL:ssä – Rask manasi lahjamaaleja
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Alppilan kohuopettaja liittyi perussuomalaisiin – harkitsee eurovaaliehdokkuutta
- Maantiesilta romahti Yhdysvalloissa
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Kolumni: Naisjournalisti tähtäimessä
- Hyksin psykoosiosastolta uupuu lääkäreitä
- Helsingin kouluja vaivaa hoitajapula
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Nyrkkeily: Poikaystävä kutsuu Eva Wahlströmiä "haamukostajaksi"
- Wolfsburg on jalkapallon naisten Mestarien liigan mestari
- Detroit järjestee isoa paukkua NHL:ssä – Rask manasi lahjamaaleja
- Räikkönen: Siirtyminen Red Bullille ei takaisi voittoja
- Kuka: Eva Wahlström
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa





