HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Kommentti: Phelps 16 – Suomi 10
Michael Phelps on kiistatta olympiahistorian menestynein uimari ja miesurheilija. Yhdysvaltalainen on saavuttanut 16 olympiamitalia. Niistä 14 on kultaa ja kaksi pronssia.
Phelps kukistaa yksin kevyesti koko urheilevan Suomen. Suomalaisurheilijat ovat keränneet 2000-luvulla kaikissa lajeissa yhteensä kymmenen (3+4+3) olympiamitalia.
Joku viisastelee ja sanoo, että Phelps ei ole koskaan ollut ykkönen 100 metrin vapaauinnissa. Sitä pidetään lajin piireissä kuninkuusmatkana.
Vertailu on vaikeaa, ellei mahdotonta. Yhtä hankalaa on väittely siitä, onko miesten satasen vai kymmenottelun olympiavoittaja säihkyvin yleisurheilija.
Se ei ole urheilijoiden vika, että uinnissa on eri lajeja ja matkoja pilvin pimein. Niin niitä on muissakin lajeissa, esimerkiksi telinevoimistelussa.
Suomella on Lontoon altaassa seitsemän uimaria. Heidät on ilmoitettu yhteensä 14:lle eri matkalle alkueriin.
Välieräpaikka joltakin matkalta olisi jo mojova ja toivottava yllätys. Lontoon olympia-altaan vesileikit ovat valitettavasti liian vaativia suomalaisille.
Paha on kuitenkin parjata esimerkiksi Emilia Pikkaraista. Jos 19-vuotias uimari on pyörtyä avausmatkansa jälkeen, ei kukaan voi vaatia enempää.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Kuvat Osama bin Ladenin ruumiista pysyvät salaisina
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä





