"Äiti, miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?" Lapsi ei ymmärtänyt lukemaansa lööppiä.
Suomen koripallomiehet taipuivat Belgialle viime hetkillä
STTSuomen miesten koripallojoukkue kärsi toisen perättäisen tappionsa EM-karsinnoissa myöhään lauantai-iltana. Suomea Antwerpenissa isännöinyt Belgia oli parempi pistein 71–68.
Tappiosta huolimatta Suomi jatkaa karsintalohkossa toisena ja on varmistanut paikkansa ensi vuonna Sloveniassa pelattavaan lopputurnaukseen. Suomi pelaa karsinnan päätösottelunsa tiistaina Helsingissä Sveitsiä vastaan.
"Tavoitteena on luonnollisesti voittaa Sveitsi, jolloin menemme lohkosta parhaimpaan arvontakoriin", Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann sanoi.
Jo ennen viimeisiä karsintapelejä on selvää, että Puola voittaa E-karsintalohkon. Vaikka Suomi voittaisi Sveitsin, kääntävät keskinäisten otteluiden tulokset kärkipaikan Puolan eduksi.
Keskinäisillä otteluilla ei kuitenkaan ole merkitystä, kun EM-kisoihin selviytyneet joukkueet jaetaan alkusarjalohkojen arvontakoreihin. Silloin ratkaisevaa on voittosuhde, jonka jälkeen tasatilanteet ratkotaan EM-karsintojen korisuhteella. Se on Suomella Puolaa parempi.
"Albania-ottelun jälkeen oli jo käytännössä selvää, että etenemme EM-kisoihin. Sitä lähdettiin tältä kesältä hakemaan ja vielä ilman Teemu Rannikkoa. Siihen nähden EM-karsintojen alkuun tullut viiden ottelun voittoputki oli hämmentävän positiivinen yllätys. Jos sitten kärsii muutaman parin pisteen tappion, ei se ole kovin kummallinen asia tällä tasolla", Dettmann sanoi.
Apuvalmentaja Pekka Salminen letkautti, että Suomi voitti ja hävisi Belgia-ottelun kaksi kertaa. Suomi sai otteluun erinomaisen alun ja johti 32–19. Seuraavat runsaat kuusi minuuttia Belgia vei 18–0.
Päätösjaksolla Suomi nousi vielä Petteri Koposen, Shawn Huffin ja Sasu Salinin kolmosilla 68–62-johtoon. Belgia meni vielä ohi tilanteeseen 69–68, mutta Suomen viimeinen hyökkäys päättyi pallonmenetykseen.
"Onnittelut Belgialle. Pelasivat varmasti kesän parhaan 40-minuuttisensa. Hattu päästä – Belgia oli tänään aggressiivisempi ja parempi", Suomen kapteeni Hanno Möttölä tunnusti.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Lähes 40 vuotta sitten kadonneen ay-pomon etsinnät käynnistettiin uudestaan USA:ssa
Talous
Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Lähes 40 vuotta sitten kadonneen ay-pomon etsinnät käynnistettiin uudestaan USA:ssa
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Ukrainalainen hurjapää keikkuu tyhjyyden partaalla Video
- Bostonilla vahva ote Stanley Cupista
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Tennis: Tenniksen huipulla keikkuu yhä vanhempia miehiä
- NBA:n mestaruus ratkeaa vasta seitsemännessä finaalipelissä
- Samoan lentoyhtiö perustaa yli 130-kiloisille XL-luokan
- Warner digitoi suomalaisen musiikin arkistonsa Video
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Pakistan on ratkaisijan roolissa Taleban-neuvotteluissa
- Ammusvaraston räjähtely jatkui koko yön Venäjällä
- Yhdeksän kuoli kouluhyökkäyksessä Nigeriassa
- Neljä Yhdysvaltain sotilasta kuoli iskussa Afganistanissa
- Katso koko maan pääteiden pullonkaulat HS:n ruuhkakartalta
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- YK: Pakolaisia enemmän kuin liki 20 vuoteen
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Bostonilla vahva ote Stanley Cupista
- Tennis: Tenniksen huipulla keikkuu yhä vanhempia miehiä
- NBA:n mestaruus ratkeaa vasta seitsemännessä finaalipelissä
- Kommentti: Nuoret voittajat vähissä
- HS esittelee kovimmat kolmekymppiset
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Niemiselle tappio avauskierroksella
- Kyrö moitti Yleä "epogangsterin" suojelemisesta
- Kyrö: Isometsä ja Kirvesniemi käyttivät epoa
- Australia varmisti paikkansa jalkapallon MM-kisoihin
- JJK:n maalitykki Markkanen taas viikoiksi sairastuvalle
- Manchester United AIK:n vieraaksi Tukholmaan
- Ribery ja Benzema oikeuteen seksin ostamisesta alaikäiseltä
- Pirellin johtaja: Tulossa jopa neljän varikkostopin formulakisoja
- Raskin rauhallisuus hämmästyttää valmentajaakin
- Bisons hakee eurokentille villillä kortilla
- "Tukka Time" jatkuu Bostonissa



