HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Kotaja kelasi neljänneksi Euroopan ennätyksellä
STTAmanda Kotaja sijoittui sadan metrin Euroopan ennätysajalla neljänneksi ratakelauksen luokassa 54 Lontoon paralympialaisissa lauantaina. Kotaja, 17, kelasi satasen aikaan 16,29.
Sveitsiläisen Manuela Schärin edellinen EE parani kuudella sadasosasekunnilla. Kotajan aika on maailmanennätys sekä 17-vuotiaiden että 19-vuotiaiden ikäluokissa.
Kiina otti Lontoossa kaksoisvoiton. Liu Wenjun voitti ja Dong Hongjiao oli toinen. Kolmanneksi kelasi amerikkalainen Tatyana McFadden.
Vampulan Urheilijoita edustava Kotaja hävisi pronssimitalin vain 0,14 sekunnin erolla. Schär oli viides lähes puoli sekuntia Kotajalle hävinneenä.
Aleksi Kirjonen päätti uransa ensimmäiset paralympialaiset sivulajinsa keihään 12. sijaan.
Kuulassa 11:nneksi sijoittunut porvoolainen kiskaisi keihään F54/55/56-luokassa tuloksekseen 26,36.
"Huono kisa. Ongelmana on ollut se, että heitot lähtevät liikaa vasemmalle. Nyt yritin asentaa heittotuolin oikeaan asentoon, mutta se ei onnistunut. Oli liikaa puristamista", Kirjonen selvitti.
"Ukko oli liian jännittynyt, harmittaa. Olen heittänyt jo kolme vuotta sitten paremmin kuin tänään, se kuvastaa tämän päivän epäonnistumista."
Paralympiakultaa heitti Meksikon Luis Alberto Zepeda Felix tuloksella 28,07.
Paralympialaiset päättyvät sunnuntaina. Päätöspäivän lajeissa ei ole mukana suomalaisurheilijoita.
Suomen joukkue saavutti kuusi mitalia, joista neljä kultaisia.
Kultamitalistin toivat jousiampuja Jere Forsberg, ratakelaajat Toni Piispanen ja Leo-Pekka Tähti sekä miesten maalipallojoukkue.
Hopeaa saavutti ratsastaja Katja Karjalainen ja pronssia keihäänheittäjä Marjaana Huovinen.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
Politiikka
Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
Talous
HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
Urheilu
Henrik Larsson teki paluun pelikentille
Luetuimmat juuri nyt
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Poliisi löysi ennätyssuuren kannabisviljelmän Satakunnassa
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Kerry yrittää saada Afganistania luopumaan boikotista
- Suomi tuplaedustettuna nuorten yliopistojen maailmanlistalla
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- Oikeus hylkäsi Berlusconin valituksen
- Oppositio yhdistyi kuntauudistusta vastaan
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Työmaalla räjäytysonnettomuus Espoossa – "Tässä oli ainekset pahempaankin"
- Tuhoisa ammusvaraston räjähdys Venäjällä
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Ay-pomon kalmon etsintä hyytyi USA:ssa
- Henrik Larsson teki paluun pelikentille
- Lahti pelastui brasilialaisten maaleilla
- HJK voitti MyPan ja siirtyi takaisin liigakärkeen
- IFK Mariehamn tarjosi maalijuhlat ennätysyleisölle
- Suomen futisnaiset vaivoin tasapeliin Sveitsiä vastaan
- Interin maalikuningas uhkaili tuomaria puoliajalla
- TPS nujersi RoPS:n 2–1-voitolla
- VPS ja Honka tasapeliin
- Iranilaiset juhlivat pääsyä jalkapallon MM-kisoihin
- Hiihtäjä Lallukan dopingepäily kaatui
- Lääkärit: Tero Pitkämäki kisakuntoon kuudessa viikossa
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Novak Djokovic ja Serena Williams Wimbledonin ykkössijoitetut
- Heikkilän ja Tammilehdon seurasiirroille lopullinen sinetti
- Etelä-Korea selvisi nipin napin jalkapallon MM-kisoihin
- Mestari ManU matkaa Swansean vieraaksi valioliiga-avauksessa
- Viisinkertainen Wimbledon-voittaja Venus Williams jää pois tämän vuoden turnauksesta
- MTV3: Teemu Selänne epävarma jatkostaan pelaajana
- Yohan Blake juoksee vain satasen MM-kisoissa



