Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Lehtisen venekunta hävisi finaalipaikan vain senteillä

 |   |   | 
 
HS–STT
Jussi Nukari / Lehtikuva
Suomi ja Australia kävivät tiukan kisan Match race-luokan finaalipaikasta.
Suomi ja Australia kävivät tiukan kisan Match race-luokan finaalipaikasta.

Silja Lehtisen venekunta hävisi purjehduksen Match race -luokan kolmannen lähdön Australian joukkueellle äärimmäisen niukasti, ja joutuu tyytymään Lontoon olympialaisten pronssiotteluun.

Heikkojen tuuliolojen takia välieräpurjehdus jouduttiin lyhentämään kolmeen lähtöön. Ratkaiseva lähtö oli äärimmäisen tiukka.

Lehtisen veneen keula näytti ylittävän maaliviivan ennen Australiaa. Voittajaksi julistettiin  kuitenkin  Olivia Pricen  johtama venekunta, jonka pallopurje oli ylittänyt maaliviivan ensimmäisenä. Ero oli vain muutamia senttejä.

"Ajattelin pari veneenmittaa ennen maalia, että ehdimme vielä, mutta heti maalissa näin, että he voittivat", Lehtinen sanoi.

"Saimme tietää noin vartin ennen starttia, että kolmas lähtö jää välierien viimeiseksi ja ratkaisee pelin. Onneksi pääsimme kilpailemaan, sillä oli kivempi ratkaista välierä purjehtien kuin edellisen vaiheen tuloksiin palaamalla", Lehtinen totesi.

Jännittävämmäksi ei finaalipaikan ratkaissut ottelu olisi voinut huipentua. Viimeiseltä kääntömerkiltä neljän sekunnin johdossa lähtenyt Lehtisen venekunta oli edellä käytännössä koko ajan, mutta Australia ajoitti iskunsa oikeaan paikkaan.

Alkulohkossa Australia voitti kaikki 11 otteluaan, mukaan lukien Suomen.

Kesäkuussa maailmanmestaruuden voittanut Suomi kohtaa lauantain pronssiotteluissa Venäjän. Jekaterina Skudinan johtama Venäjän joukkue hävisi välierässään Espanjalle 1–2.

Lehtisen tiimi voitti viime vuonna Weymouthin esiolympiaregatan finaalissa juuri Skudinan trion voitoin 3–2.

Lehtisen venekunta nostatti toiveita, kun se voitti päivän ensimmäisen ottelun varmoin ottein. Kippari Lehtinen, keskigasti Kanerva ja keulagasti Wulff hankkiutuivat lähdössä johtoon ja olivat maalissa 21 sekuntia vastustajaa edellä.

Australia kuittasi voitot 1–1:een, kun se hallitsi toista ottelua hienokseltaan lähdöstä loppuun. Sitten tuli pitkä tauko.

Tuuli oli kolmannen lähdön aikana niin kevyttä, että purjehtijat joutuivat taituroimaan kaikin keinoin saadakseen veneeseen liikettä.

Täpärä tappio maistui suomalaisille mahdollisimman karvaalta varsinkin, kun finaalipaikkaa ei ratkaistu normaalilla paras viidestä -järjestelmällä. Purjehtimatta jääneitä välieräotteluja ei haluttu siirtää lauantaille.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

24.5.2013