Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Litmanen ja Kuqi juhlivat villisti Olympiastadionilla
Suomen jalkapallon kultaisen sukupolven Respect-ottelu sujui Helsingin Olympiastadionilla niin kuin sen pitikin.
Jari Litmasen johtama miehistö pieksi ulkomaisista pelikavereista kootun muun maailman joukkueen hyväntuulisessa ja lämminhenkisessä ottelussa 5–2.
Litmanen teki 70 minuuttia kestäneessä ottelussa kaksi maalia. Aki Riihilahti, Antti Niemi ja Shefki Kuqi iskivät osuman mieheen. Lisäksi nähtiin joukko upeita kikkoja.
Suomen maalihanat aukaisi Riihilahti jo kolmannella minuutilla. Riihilahden vasemmalla säärisuojallaan laukoman volley leijaili ohi Skotlannin entisen maajoukkuevahdin Andy Goramin.
Muun maailman joukkue meni avausjaksolla 2–1-johtoon, mutta toisella puoliskolla alkoi sinivalkoinen ilotulitus.
Ottelun 43. minuutilla päätuomari Mikko Vuorela vihelsi Suomelle aavistuksen kyseenalaisen rangaistuspotkun, kun Boudewijn Zenden näytti kaatavan Jari Litmasen pallontavoittelutilanteessa. Litmanen laukoi pilkun kylmästi vasempaan kulmaan: tilanne 2–2.
Pari minuuttia myöhemmin Teemu Tainio jallitti muun maailman puolustusta komealla kikallaan.Tainio nappasi päätyrajalla pallon kantapäidensä väliin, singautti sen selkänsä takaa rangaistusalueelle ja ryntäsi perään.
Ryntäys jäi kuitenkin yritykseksi, sillä muun maailman puolustaja pysäytti New York Red Bullsia nykyisin edustavan Tainion nappaamalla kiinni kurkusta. Rikkeestä seuranneen rangaistuslaukauksen toimitti verkkoon Suomen kokenut maalivahti Antti Niemi.
Suomen neljäs maali syntyi myös Tainion esityöstä. Hän heitti kikkakeskityksen rangaistusalueelle, jossa päivysti Litmanen. Ensin hän yritti maalia puskemalla, ja laukoi sen jälkeen irtopallon ohi Goramin.
Ottelun loppuhetkillä syntynyt viimeinen maali sai Huuhkaja-fanit villiksi. Litmanen antoi kulmapotkun ja Shefki Kuqi puski pallon maaliin.
Tämän päälle nähtiin tietenkin Kuqin kuuluisa syöksytuuletus. Hänen päälleen maalia juhlimaan ryntäsi Litmanen.
Ottelun makupaloihin kuului myös Juha Reinin kylmäpäinen seinäsyöttö itselle. Reini ohjasi vastustajan keskityksen oman maalin tolpan kautta itselleen ennen kuin potkaisi pallon väljemmmille vesille.
Maailma XI:n maalit tekivät Jesper Jansson ja Erik Nevland. Ottelun ainoan varoituksen sai puolestaan Hannu Tihinen.
Ottelua seurasi arviolta 12 000 katsojaa. Päätösvihellyksen jälkeen yleisö osoitti seisaaltaan Suomen joukkueelle. Pelaajat puolestaan kiittivät yleisöä.
Suomi
1 Antti Niemi
4 Sami Hyypiä
5 Hannu Tihinen
7 Mika Nurmela
10 Jari Litmanen
11 Joonas Kolkka
14 Toni Kuivasto
16 Aki Riihilahti
19 Toni Kallio
21 Jonatan Johansson
23 Markus Heikkinen
Vaihdossa:
3 Janne Saarinen
6 Jarkko Wiss
8 Teemu Tainio
9 Mixu Paatelainen
15 Juha Reini
18 Shefki Kuqi
Valmentajat: Antti Muurinen ja Jyrki Heliskoski
Maailma XI
1 Andy Goram
4 Dougie Freedman
5 Erik Nevland
6 Michael Svensson
7 Boudewijn Zenden
8 Ronald de Boer
13 André Ooijer
15 Jesper Jansson
16 Lars Blixt
17 Runár Kristinsson
18 Elias Storm
Vaihdossa:
3 Pascal Chimbonda
10 Russell Latapy
14 Leif Gunnar Smerud
Valmentajat: Richard Møller Nielsen ja Jukka Ikäläinen
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Kuuma kaupunki
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Leijonat tuuliajolla: Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0
- Kolumni: Hui, Barbie-nukke pelottaa
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Kommentti: Turha murehtia
- Kolumni: Mars hallitukseen, Timo Soini!
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Venäjän hiirillä ja liskoilla täytetty eläinraketti palasi Maahan
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Kuuma kaupunki
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Leijonat tuuliajolla: Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
- Niemisellä slovakialaisvastus Düsseldorfissa
- Indiana haastaa lohkofinaalissa NBA-mestari Miamin
- Kurinpitopäätöksen arvostelu poiki sakot San Joselle
- Esapekka Lappi ajoi ylivoimaiseen rallivoittoon Uudessa-Seelannissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Antti Niemi ja Valtteri Filppula voittoihin NHL:n pudotuspeleissä
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- Mikael Granlund uskoo pronssin kiinnostavan






