Lotus esitteli Räikkösen uuden auton – katso kuvat

 |   | 
 
STT–REUTERS
Andrew Ferraro / AFP
Tässä on Lotuksen uusi F1-ajokki.
Tässä on Lotuksen uusi F1-ajokki.

Jerez. Lotus-tallin omistajiin kuuluva Gerard Lopez on asettanut tallin tavoitteeksi kaudella 2012 valmistajien MM-sarjan neljännen sijan.

Lotus esitteli sunnuntaina Jerezissä tulevan kauden F1-ajokkinsa, jolla Kimi Räikkönen lähtee tavoittelemaan menestystä kahden välivuoden jälkeen.

Viime kaudella Renault-nimellä kisannut talli oli valmistajien MM-sarjassa viides ja jäi lähes sata pistettä neljänneksi sijoittuneesta Mercedeksestä.

"Neljäs sija on luultavasti järkevä tavoite tälle kaudelle", Lopez sanoi mustankultaisen E20-auton esittelytilaisuudessa.

"Toivon mukaan meillä on hyvä auto ja hyvät kuljettajat. Toinen kuskeistammehan on entinen maailmanmestari."

Räikkösen tallitoverina ajaa ranskalainen Romain Grosjean, joka Räikkösen tapaan ajoi F1:ssä viimeksi kaudella 2009. Räikkönen ei pelkää, että kahden vuoden tauko aiheuttaisi ongelmia.

"Tämä tulee olemaan hieman erilaista kuin viimeksi ollessani F1:ssä, jolloin ajoin eri tallissa. Säännötkin ovat hieman muuttuneet, mutta ihmiset ovat erilaisia. Joillekin tottuminen uusiin asioihin on vaikeampaa."

Talven ensimmäiset testit ajetaan Jerezissä tiistaina.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori