Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Maailman parhaat kisat

 |   | 
 

Helsingin Olympiastadionilla alkaa huomenna turhaan parjattu urheilujuhla.

Yleisurheilun EM-kisat eivät ehkä tarjoa EM-jalkapalloon, olympialaisiin tai edes jääkiekon MM-kisoihin verrattavaa loistoa ja glamouria, sillä moni huippu jättää Helsingin väliin Lontoon loppukesän kisojen takia.

Jos sysätään huippu-urheilu kuitenkin hetkeksi syrjemmälle ja mietitään muita arvoja, on Helsingin EM-kisat monella tapaa vuoden paras urheilutapahtuma koko maailmassa.

Kyynisyys pois, sillä häpeään ei ole syytä. Kehuttavaa on paljon.

Yleisurheilun EM-kisat ovat ennen kaikkea urheilijoiden ja urheilufanien kisat. Vaikka raha kelpaisi myös yleisurheiluväelle, on virkistävää, että kaupallisuus on Stadikalla moniin muihin arvokisoihin verrattuna sivuosassa.

Muutakin hyvää löytyy. Yleisurheilun EM-kisoista puuttuvat väkivaltaiset ja kännipäissään sikailevat fanit. Katsomossa tai kotimatkalla ei tarvitse pelätä, ja vaan kisoihin voi mennä myös lasten kanssa.

Liputkin ovat sopuhintaisia. Jopa päätöspäivän suureen finaaliin pääsee 40 eurolla, alkukisoihin vielä halvemmalla.

Katsomossa viihdytään, sillä yleisurheiluväki taitaa draaman. Tapahtumat ovat intensiivisiä ja rakennettu siten, että huippu on aina illan viimeisessä kisassa. Kun koko EM-kisa kestää vain viisi päivää, yleisö ei takuulla ehdi väsähtää ja tympääntyä.

Entä tapahtuman tähdet eli urheilijat? Jääkiekon MM-kisat vaikuttivat välillä ökypalkkaisten lellivauvojen kevätlomalta, mutta EM-yleisurheilussa on keskiössä urheilu. Yökerhon sijaan tärkeimpiä näyttämöitä ovat juoksurata ja hyppypaikat.

Väheksyä ei voi myöskään sinivalkoista ulottuvuutta. Suomalaiset rakastavat yleisurheilua ja kotikisoissa on kelpo mahdollisuus menestykseen, kun osa kilpakumppaneista keskittyy olympialaisiin.

Lisäksi Stadikan tunnelma voi kohota uskomattomiin sfääreihin.

Moni muistelee yhä Tommi Evilän pronssihyppyä vuoden 2005 MM-kisoissa. Evilä räjäytti Olympiastadionin riemuun, jollaista Suomessa harvoin nähdään.

Nyt draamaa ja tunteita on taas tarjolla.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

21.5.2013