Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Maajoukkuepakki Lammen reisivamma ei ole parantunut
STTUkrainan jalkapalloilun pääsarja pyörähtää käyntiin kuluvassa viikonvaihteessa, mutta ilman suomalaisväriä.
Sarjan ainoa suomalaispelaaja Veli Lampi tuskailee edelleen keväällä saamansa reisivamman kanssa, eikä maajoukkuepuolustajaa nähdä Kiovan Arsenalin kokoonpanossa avauskierroksella, kun seura kohtaa vieraissa Šahtar Donetskin.
Lammen harjoituskausi on ollut reisivamman takia rikkonainen. Kipu on ollut miltei jatkuvaa. Täysipainoinen harjoittelu on ollut mahdollista vain ajoittain.
"Tilanteeni näytti hetken jo paremmalta. Jalkaan laitettiin kortisonipiikki, ja se vei kivut kokonaan pois noin viikoksi. Pääsin jopa yhdessä treenipelissä käymään kentälläkin vartin verran", Lampi kertoo.
"Valitettavasti – ja jos rehellisesti sanon, myös odotetusti – itse ongelmaa se ei kuitenkaan poistanut. Kivut ovat taas olleet palaamassa. En tiedä yhtään, miten tästä nyt mennään eteenpäin. Donetskin koneeseen en missään tapauksessa ainakaan nouse joukkueen mukana."
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Google-pomo puolustaa verojärjestelyjä
- Merihätään joutuneet suomalaispurjehtijat saivat apua Atlantilla
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- Elitloppetin lähtöradat
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Visconti vei Giron etapin, Nibali jatkaa johdossa
- Jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma ja tulokset
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- Kakko viides golfin European Tourilla
- Teppo Numminen Kansainvälisen jääkiekkoliiton Hall of Fameen
- Beckhamilla näyttävät jäähyväiset
- Rikala ja Polet meloivat maailmancupissa kuudennelle sijalle
- TUL lykkäsi päätöstä Valoon hakemisesta
- Kakkossija nosti Mika Kallion MM-sarjassa kolmanneksi
- Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten






