Korkeat korolliset saappaat ja tyylikäs tummanpunainen mekko edustavat perinteistä italialaista tyylikkyyttä. Manuela Boscon nykyisen kuoren alle kätkeytyy se tosiasia, että hän on joskus ollut Suomen paras pika-aituri.

Bosco, 29, on nyt kirjailija ja näyttelijä. Vuosien tauon jälkeen hän puhuu taas mielellään urheilusta, mutta urheilijaidentiteetti on mennyttä.

"Kun lopetin urani 2006 ja lähdin Italiaan, ei siellä ollut mitään, mikä olisi muistuttanut urheilusta. Ei ollut ystäviä, jotka olisivat tienneet urheilutaustastani. Se oli sellaista roolien tiputtamista."

Bosco valmistui Roomassa näyttelijäksi. Nyt monilahjakkuus on julkaissut esikoiskirjansa nimeltä Ylitys.

Omaelämäkerrallisessa kirjassa Boscon urheilu-ura päättyy kevättalveen 2004, vaikka hän todellisuudessa jatkoi kilpailemista vielä yli kaksi vuotta.

"Silloin lopetin juoksemisen henkisesti. En ollut enää läsnä kuten alkuvuosina", hän selittää.

Boscon rakas innoittaja, Carlo-isä, oli kuollut marraskuussa 2003.

Manuelasta ja hänen siskostaan Carlasta tuli aikanaan kansallisen tason huippujuoksijoita. Manuelalla oli edellytykset jopa maailman huipulle.

Vuosituhannen vaihteessa Boscon temperamentti kuohui tämän tästä, perheen sisällä myrskysi, viha-rakkaus-suhde isään syveni molemmista päistä. Manuela yritti itsemurhaakin.

Bosco ei osaa sanoa, olisiko hänen uransa huipulla jatkunut pidempään, jos isä ei olisi sairastunut yllättäen. "Tuntui, että urheilumaailma ei jollain tasolla riittänyt."

Manuela Bosco kertoo saaneensa jo lukuisia yhteydenottoja nuorilta urheilijoilta. Taiteellisten töidensä lisäksi hän työskentelee holistisen hyvinvoinnin sektorilla.

"Suomalaisilla urheilijoilla tuppaa olemaan vaikeuksia päästää vapaalle ja päästää rennoksi. Kun olet vapaalla, olet vapaalla ja kun urheilet, niin urheilet. Ja uskallat levätä."

"Niinä vuosina, kun oli alkanut mennä hyvin, olisin voinut nauttia vähän enemmän. En osannut suhteuttaa sitä ikääni. Olin sellainen, että pitäisi olla niin ja niin hyvä."