HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Marit Björgenillä uskomaton tahti kotiladuillaan
STT–HSNorjan Marit Björgen hiihti ylivoimaiseen voittoon maailmancupin 30 kilometrin kisassa Holmenkollenilla. Puolan Justyna Kowalczyk oli yhteislähtökisassa toinen kun kukisti loppupinnistyksessä Therese Johaugin.
Kowalczyk hävisi perinteisen tavan kisassa Björgenille lähes minuutin.
"Kisa oli täydellinen. Kaikki osui nappiin. Suksi toimi erinomaisesti, eivätkä maitohapot vaivanneet missään vaiheessa", Björgen sanoi.
Kärkikolmikko karkasi muilta varhaisessa vaiheessa. Johaug putosi ensimmäisenä. Myös Kowalczyk joutui 17 km:n kohdilla antamaan periksi määrätietoiselle Björgenille.
Johaug otti kisan loppuvaiheissa Kowalczykin uudelleen kiinni, mutta ei mahtanut puolalaiselle kirissä.
Suomalaiset mahtuivat maailmancupissa pisteille.Anne Kyllönen oli 12:s, Laura Ahervo 15:s, Riitta-Liisa Roponen 22:s ja Krista Lähteenmäki 30:s. Aino-Kaisa Saarinen oli poissa sairastelun takia.
"Raskas keli oli tänään, välillä ladut oli poljettu kokonaan pois ja oli tosi hankala hiihtää. Ensimmäisellä kierroksella oli vaikeuksia, mutta siinä kahdeksan kilometrin jälkeen elimistö alkoi toimimaan paremmin ja hiihto alkoi tuntumaan helpommalta. Tämähän oli mukava matka hiihtää, pitäisiköhän miettiä päämatkan vaihtoa", Kyllönen pohdiskeli jälkeen.
1) Marit Björgen Norja 1.26.09,8
2) Justyna Kowalczyk Puola jäljessä 51,9 sekuntia
3) Therese Johaug Norja -53,3
4) Kristin Störmer Steira Norja -2.59,4
5) Masako Ishida Japani -3.11,8
6) Marthe Kristoffersen Norja -4.00,8
7) Nicole Fessel Saksa -4.16,2
8) Heidi Weng Norja -5.07,7
9) Charlotte Kalla Ruotsi -5.23,5
10) Anna Haag -5.33,2.
12) Anne Kyllönen Suomi -5.50,3
15) Laura Ahervo -5.58,4
22) Riitta-Liisa Roponen -6.19,7
30) Krista Lähteenmäki -9.39,1.
Tilanne maailmancupissa kilpailun 34/37 jälkeen:
1) Björgen 2 349, 2) Kowalczyk 2 211, 3) Johaug 1 610, 4) Kikkan Randall USA 1 163, 5) Charlotte Kalla Ruotsi 1 136, 6) Kristoffersen 923, 7) Lähteenmäki 860, 8) Aino-Kaisa Saarinen 822, ...14) Roponen 525, ...22) Kyllönen 419, ...30) Kerttu Niskanen 254, ...38) Mona-Liisa Malvalehto 172, ...42) Ahervo 147.
Seuraavat kilpailut: 14. 3. Sprintti (p), Tukholma, 16.-18. 3. Falun.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä





