Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Meksiko selvisi miesten olympiajalkapallon loppuotteluun
AP–HSWembley. Oribe Peralta auttoi voittomaalillaan Meksikon 3–1-voittoon olympiajalkapallon välierässä Japania vastaan tiistaina. Sillä voitolla Meksiko ylsi miesten jalkapallofinaaliin, jossa se kohtaa joko Brasilian tai Etelä-Korean.
Edelliskerran Meksiko on menestynyt yhtä hyvin olympiajalkapallossa vuonna 1968 kotikisoissaan, kun joukkue hävisi juuri Japanille 0–2 pronssiottelussa.
Tiistaina Japani aloitti maalinteon, kun Yuki Otsu osui 12. minuutilla. Meksion Marco Fabian kuitenkin puski kulmapotkun verkkoon ennen taukoa.
65. minuutilla Peralta teki voittomaalinsa napattuaan pallon japanilaispuolustaja Takahiro Ohgiharalta. Lisäajan loppuhetkillä Javier Cortes teki vielä loppuluvut maalivahti Shuichi Gondan jalkojenvälin läpäisseellä laukauksella.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Talous
Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
Urheilu
Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
Kulttuuri
Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Hoito kantasoluilla näyttää tepsivän silmän rappeumaan
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Halutaanko katsomorasismiin puuttua vai ei?
- BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
- Red Bull-kuski kritisoi rengassirkusta: "Nyt on menty liian pitkälle"
- Kimi Räikkönen: Uudet renkaat eivät lopeta valittamista
- Dokumentti: Juventus voitti Mestarien liigan finaalin dopingin avulla 1996
- Pittsburgh voiton päähän konferenssifinaaleista





