HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Meritursas povaa Espanjaa mestariksi
STTEspanja voittaa tälläkin kertaa jalkapallon Euroopan mestaruuden. Tätä mieltä on Jakki-meritursas.
Jakki veikkasi Espanjaa mestariksi yleisöakvaario SeaLifessa Helsingissä perjantaina. Jakin altaaseen laskettiin sekä Italian että Espanjan liput, joista Jakki useiden minuuttien harkinnan jälkeen valitsi Espanjan lipun.
Vaikka ennustuksen alussa näytti siltä, että Jakki ei ollut kiinnostunut kummastakaan lipusta, kävi se lopulta täysin oma-aloitteisesti valitsemassa Espanjan lipun, eivätkä sen lonkerot edes hipaisseet Italian lippua.
Espanja ja Italia kohtaavat EM-finaalissa sunnuntaina. Espanja on puolustava mestari.
Jääkiekon maailmanmestariksi Jakki veikkasi Suomea. MM-kultaa vei kuitenkin Venäjä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
Talous
Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Putkiremontti, jossa kaikki meni pieleen
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Vaikuttava amatöörivideo iskevän tornadon voimasta Video
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Puistolassa katkaistiin katujengin syntyminen
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Obama: Tyhjentyneet huoneet on täytettävä rakkaudella
- Työnantajat vihjailevat rekrytointifirmoille ikätoiveita
- YK:n Syyria-lähettiläs: Hallitus ja oppositio osallistumassa rauhankonferenssiin
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- Tukholman mellakoiden pelätään jatkuvat yöllä Video
- Naisen epäillään pitäneen miestä vankina yli kuukauden
- Kiinassa maa vajosi ihmisten alta – viisi kuoli
- Diplomaattilähteet: EU lisännee Hizbollahin terroristilistalle
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Oklahoman pyörremyrskyn jäljiltä löytynyt 24 kuollutta – uhriluvun pelätään nousevan
- Ihmisiä tulvii sairaaloihin etsimään omaisiaan Oklahomassa
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla
- Ihalainen: Nuoren palkkaaminen on yhteiskunnallinen teko
- Puolen miljardin Apotti-hanke sai uuden vetäjän
- Demokraatti: Sdp:n Päivi Lipponen ihmettelee demareiden talouslinjaa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Putkiremontin vaiheet ja menetelmät
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa





