Mika Kallio komeasti palkintopallille Valenciassa

 |   |   | 
 
STT–HS
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Mika Kallio ajoi Moto2-luokan parhaan sijoituksensa Valenciassa.
Mika Kallio ajoi Moto2-luokan parhaan sijoituksensa Valenciassa.

Valencia. Ratamoottoripyöräilijä Mika Kallio ajoi toiseksi Moto2-luokassa Valencian GP:ssä. Kallio lähti sateen kiusaamaan kilpailuun kolmannesta lähtöruudusta. Hän nousi toiseksi, kun kisaa oli neljä kierrosta jäljellä.

Kalliolle Valencian kisan toinen sija oli uran ensimmäinen palkintopallisijoitus Moto2-luokassa. Kisan voitti Michele Pirro.

"Se oli kuin voitto meille", hehkutti Marc VDS -tallissa kisaava Kallio.

Kolmosruudusta matkaan lähtenyt Kallio hallitsi ajokkinsa mainiosti ajoittaisen sateen kastelemalla radalla. Hän nousi toiseksi kun kisaa oli jäljellä nelisen kierrosta. Hän ohitti tuolloin kolumbialaisen Yonny Hernándezin, joka teki hieman myöhemmin ajovirheen ja putosi kärkitaistosta.

Lopullisen sinetin Kallion toinen sija sai vasta maalissa, kun sveitsiläinen Dominique Aegerter nousi viimeisellä kierrokselle aivan Kallion tuntumaan, mutta ei kyennyt ohitukseen.

¨"Sanoin jo eilen, että meillä on vain yksi tavoite, ja se on päästä palkintopallisijoille", Kallio kertaili viitaten aika-ajon jälkeisiin tunnelmiin.

Luokan mestaruuden jo varmistanut Stefan Bradl kaatui ja keskeytti.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori