HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Mo Farah kruunasi brittien kolmen kullan illan
HS–REUTERS–STTBrittiyleisurheilijoiden unelmailta huipentui paikallista aikaa vähän ennen kymmentä.
Miesten kymppitonnin voitti huikealla kirillään Mo Farah ajalla 27.30,43.
Farah lähti pitkään kiriin kierros ennen maalia eikä päästänyt ketään ohitseen loppumatkalla, vaan pääsi tuulettamaan Lontoon illassa.
Toiseksi ehti Yhdysvaltain Galen Rupp, joka hävisi Farahille 48 sekunnin sadasosaa.
Etiopia otti sijat 3 ja 4. Tariku Bekele ehti pronssille ennen Kenenisa Bekeleä.
Britit pääsivät juhlimaan kultaa myös pituuspaikalla, kun Greg Rutherford onnistui. Rutherford johti kilpailua toisesta kierroksesta lähtien. Voittohyppy 831 nähtiin neljännellä kierroksella.
Hopeaa otti Australian Mitchell Watt, joka hyppäsi 816 viimeisellään. Yhdysvaltain Will Claye oli kolmas neljä senttiä lyhyemmällä hypyllä.
Ruotsin Michel Torneus onnistui hyvin ja oli neljäs. Hän hyppäsi 811.
Brittien lauantai-illan kultajuhlat aloitti naisten 7-ottelun voittanut Jessica Ennis.
Ennis oli lopputuloksissa ylivoimainen, vaikka 7 000 pisteen raja ei aivan ylittynytkään.
Illan päätti naisten sadan metrin finaali. Mestariksi kiihdytti Jamaikan Shelly-Ann Fraser-Pryce loistoajalla 10,75.
Häikäisevä startti ja rajurytminen juoksu toivat täpärän voiton kisan toisesta suosikista Yhdysvaltain Carmelita Jeteristä, joka oli toinen kesän parhaallaan 10,78.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Ari Mannion keppi lensi 80,65
- Vuosisadan šakkiottelun erotuomari kuoli
- Salminen lähtee KalPasta KHL:ään
- Kolumni: Forssellin vauhti ei riitä edes kotimaan kentille
- Napaputterit kielletään golfissa
- Ahonen palasi mäkihypyn A-maajoukkueeseen
- Malmön poika kiekkojättien sarjassa
- Gustav Nyquist
- Denver Post: Patrick Roysta Coloradon valmentaja
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä





