Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
NBA-tähdet etenevät vastustamattomasti olympiakoripallossa
STT–REUTERSLONTOO. Yhdysvaltain miesten koripallojoukkue etenee Lontoossa kuin kiskoilla kohti maalia, olympiakultaa. Keskiviikon myöhäisillan puolivälierässä Yhdysvallat kaatoi Australian 119-86 (56-42) Kobe Bryantin ja LeBron Jamesin johdolla.
Turnauksessa puolinukuksissa tähän asti pelannut Bryant innostui parhaimmilleen neljännellä neljänneksellä. Hän heitti neljä kolmen pisteen koria 67 sekunnissa. Sinnikkäästi pelannut Australia jäi tuolloin ratkaisevasti jälkeen.
"Oli mukava nähdä, kun hän innostui. Yleensä Kobe on illasta iltaan ottelun paras pelaaja NBA-peleissä. Hän voisi pelata samalla lailla joka ottelussa, mutta hänen ei tarvitse, koska joukkueemme taso on niin korkea", pelinjohtaja Chris Paul kehui joukkuetoveria.
Ottelu oli Bryantin paras näissä olympialaisissa. Hän heitti 20 pistettä ja pelasi vajat 20 minuuttia.
"Löysin hyvän rytmin ja heittopaikkoja, ja onnistuin heitoissa", Bryant hymyili onnistumistaan.
Yhdysvaltalaisten tähdistä myös LeBron James oli vireessä ja kirjautti olympiakoripalloilun ensimmäisen virallisen triplatuplan: 11 pistettä, 14 levypalloa ja 12 syöttöä.
Australia roikkui Yhdysvaltain tuntumassa aina Bryantin heittosumaan asti. Joe Ingles heitti ottelussa 19 pistettä ja uskoi Australian mahdollisuuksiin pitkään. Kolmannella neljänneksellä ero oli pienimmillään kolme pistettä.
"Pidätte minua varmaan höppänänä, mutta uskoin todella, että pystyisimme voittamaan tämän ottelun", Ingles kertoi.
"Tunnemme heidät, mutta tiedämme, että he ovat ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Kukaan ei heitä 100-prosenttisesti. Sorruimme virheisiin, joista tuon tasoinen joukkue rankaisi heti", Ingles sanoi.
Yhdysvaltain päävalmentaja Mike Krzyzewski kehui australialaisia ja suomi omiaan ajoittaisesta hidastelusta puolustamisessa.
"Hyökkäyslevypallot ratkaisivat tämän pelin. LeBron poimi muutaman tärkeän hyökkäyslevypallon, ja Kobe puolusti pari kertaa mallikkaasti, ja siitä saimme virtaa", Krzyzewski sanoi.
Yhdysvaltalaista Deron Williams heitti 18, Carmelo Anthony 14 ja Kevin Durant 14 pistettä.
Perjantain välierissä Espanja kohtaa Venäjän ja Yhdysvallat Argentiinan.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Räikkösen kypärästä nousi kohu
Kulttuuri
JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Venäjä sulkee Arktisen tutkimusaseman – jää suli ympäriltä
- Berlusconi-oikeudenkäynnin syyttäjä sai postissa luoteja
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan





