Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Paananen siivitti KuPSin voittoon Israelissa
STTKuPS iski kaksi tärkeää vierasmaalia israelilaisen Makkabi Natanian verkkoon jalkapallon Eurooppa-liigan toisen karsintakierroksen ensimmäisessä osaottelussa.
Ne toivat maukkaan vierasvoiton lukemin 2–1 (2–0). Tulos antaa erinomaiset asetelmat kuopiolaisille ensi torstaiksi toiseen osaan.
Aleksi Paananen oli kahdella osumallaan illan sankari. Ensimmäinen syntyi 36. minuutilla, kun nuorukainen seurasi ylärimasta kimmonneen kakkospallon ja viimeisteli varmasti.
Juuri ennen taukoa Paananen iski toistamiseen. Miikka Ilo antoi kulman ja jälkitilanteesta Paananen pääsi laukomaan pelivälineen alakulmaan.
Varttitunti ennen loppua kotijoukkueen Yossi Shivhon pääsi kaventamaan, mutta KuPS piti johtonsa loppuun asti.
"Peli oli aika pitkälti sellainen kuin odotimme. He pyrkivät hyökkäämään ja me hyökkäsimme vastaan. Ei ensimmäisellä puoliajalla ollut muita kummoisia paikkoja kuin ne kaksi, ja vastustajalla oli pari aika lähellä", KuPS-luotsi Esa Pekonen kertoi ottelun jälkeen.
Pekonen kiitteli erityisesti koko joukkueen puolustuspelaamista.
"Vähän alkoi lopussa painaa, mutta ei meillä isompaa hätää ollut. Iskimme toisella puoliajalla myös hyvin vastaan ja olisimme voineet tehdä vaikka yhden lisää, jos olisimme olleet vähän huolellisempia. Aika maksimitulos tämä kokonaisuudessaan kuitenkin oli", Pekonen mietti.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
Politiikka
Ville Niinistö suomii hallitusta sähläämisestä
Ulkomaat
Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Hyviä lukioita löytyy kaikkialta Suomesta – kirjoitusten tulokset verkkokartalla
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Vihreiden uusi puoluesihteeri on hyväntuulinen sillanrakentaja
- Japanilainen pormestari pyysi anteeksi bordellilausuntojaan
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Orivedellä ja Virroilla nokkakolarit, yhteensä 8 loukkaantui
- Räikkönen selviytyi aika-ajojen kolmanteen osaan
- Kolumni: Haluan Google-lasit, vaikka ne hävettävätkin
- 4 vaihtoehtoa koota oma kuvagalleria nettiin
- PMMP julisti tukensa Pussy Riotille: "Taistelu jatkuu"
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Ruotsin mellakoissa liikkuvat myös ääriryhmät
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Pääkirjoitus: Rikkaassa Nigeriassa kasvaa islamisteja
- Seinäjoki: Häjyn hyvä retki ja eväs
- Mikkeli: Pää täyteen yrttejä ja suu luomua
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Pori: Bingolappu taskussa historiakierrokselle
- Lappeenranta: Kelpaisiko raakaruokapizza tai salainen korsukapakka?
- Rosberg dominoi taas – Räikkönen jäi viidenteen ruutuun
- Jarkko Nieminen hävisi – on silti eri mieltä kuin Seppo Räty
- Kovalainen jatkaa tämän vuoden Caterhamilla
- Monaco löi Niemisen Düsseldorfissa
- Esko Aho dopingasiasta Ylellä: Olen puhunut kaiken
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- Saksan jalkapallojätit kohtaavat Mestarien liigan finaalissa
- Suvi Mikkonen palasi voitokkaasti kilpakentille taekwondon PM-kisoissa
- Niklas Moisander: Bayern on pelottavan vahva ja suosikki
- Indiana kaatoi Miamin NBA:n välierissä
- Suomi aloitti taekwondon PM-kisat liikesarjojen kultamitaleilla
- Kommentti: Kiista Räikkösen kypärästä oli kummallinen
- HJK-pomo Lyytikäinen pahoittelee joukkueensa taapertamista
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Tausta: Saksan jalkapallo porskuttaa
- Fakta: Bayern pesee Borussian voitoissa
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen






