Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Painiliitto hakee MM-kisoja vuodeksi 2015

 |   | 
 
STT

Painiliitto hakee painin MM-kisoja vuodeksi 2015. Asiasta on jo lähtenyt ilmoitus ja esitteet Kansainväliselle painiliitolle FILA:lle.

Kisoja havittelevat myös Sotshi Venäjältä ja Las Vegas Yhdysvalloista.

"FILA päättää kisa-asiasta ensi vuonna. Joitain keskusteluja asian tiimoilta tosin käydään jo Lontoon olympialaisten aikaan järjestettävässä painikongressissa", Suomen Painiliiton puheenjohtaja Jukka Rauhala sanoo.

Painin MM-kisoilla 2015 on kosolti painoarvoa, sillä ne ovat ensimmäinen karsintaturnaus Rio de Janeiron olympialaisiin 2016.

Puheenjohtaja Rauhalan mukaan Suomi sai runsaasti myönteistä palautetta Vantaalla toukokuun alussa olleesta olympiakarsintaturnauksesta. Erittäinkin järjestelyjen sujuvuus ja kisapaikan sijainti olivat painipomojen mieleen.

FILA on luomassa arvokisajärjestelyihin uusia pelisääntöjä:

"Järjestelykorvaus kisaoikeuksista, tv-oikeusasiat ja monet muut tänäisiin kisajärjestelyihin olennaisesti vaikuttavat tekijät ovat parhaillaan kansainvälisen painiliiton puntarissa", Rauhala toteaa.

Vuoden 2015 kisapaikkakaupungeiksi ovat tällä erää vahvimmin ehdolla Tampere ja Vantaa.

Suomessa on viimeksi järjestetty painin MM-kisat vuonna 1994. Kisat olivat Tampereella. Painin EM-kisat ovat olleet 2000-luvulla Suomessa kahdesti, vuonna 2002 Seinäjoella ja vuonna 2008 Tampereella.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

18.5.2013