Pelicansin Latvalalla juhlailta, mutta TPS vei kaksi pistettä
Pasi PeltolaLAHTI. Toisena jääkiekkoilijana tuhanteen SM-liigan runkosarjaotteluun yltänyt Jan Latvala, 39, ei päässyt hymyilemään juhlailtanaan kovinkaan leveästi.
Turun Palloseura voitti Lahdessa voittomaalikisassa 3–2 ja jätti puolustaja Latvalan Pelicansille vain yhden pisteen.
"On tämä jonkinlainen helpotus, kun ottelu on ohi", myönsi takarivissä viihtyvä Latvala.
Ottelun avajaismuodollisuuksiin meni varttitunti. Latvala keräsi kehuja, muistolahjoja ja seisomaan nousseiden katsojien suosionosoitukset.
Latvala vaikutti hieman vaivautuneelta. Niin vaikutti osa yleisöstäkin, kun jäälle ajettiin maasturi ja tulostaululla kerrottiin Latvalan saavan auton "käyttöönsä".
Latvala oli kaukalossa niin Pelicansin ensimmäisessä ylivoimaviisikossa kuin ensimmäisenä kaukaloon alivoimalla tulleessa nelikossakin. Voittomaalikisassa häntä ei nähty.
"Se ei ole juttuni. En ole koskaan voittanut harjoituksissa rankkarikisaa."
Pelicans tarvitsi tyhjän maalin ennen kuin se onnistui maalinteossa, ja aina ei riittänyt sekään. TPS sai apua Pelicansin kakkosvahti Joonas Kuuselan lipsahduksella.
1. erä: Maaliton.
Jäähyt: 2.45 Marko Anttila T 2 min, 3.03 Arttu Luttinen P 2 min, 7.53 Tuomas Suominen T 2 min, 11.32 Markus Palmroth T 2 min, 16.00 Jyri Marttinen P 2 min, 20.00 Joonas Järvinen P 2 min.
2. erä: 23.54 Justin Hodgman (Radek Smolenak-Joonas Jalvanti) 1-0, 30.22 Luttinen (Tero Koskiranta-Ryan Lasch) 2-0, 33.35 Jarkko Hattunen (Marko Virtala) 2-1.
Jäähyt: 21.06 Michal Birner T 2 min, 27.45 Jarkko Immonen P 2 min, 34.42 Suominen T 2 min.
3. erä: 40.23 Juraj Mikus (Anttila-Ville Vahalahti) 2-2.
Jäähyt: 41.00 Veli-Matti Vittasmäki T 2 min, 44.45 Hodgman P 2 min.
Jatkoaika: Maaliton.
Jäähyt: -.
Vom-kilpailu: 65.00 Mikus 2-3.
Jäähyt yhteensä: Pelicans 5x2 min=10 min, TPS 6x2 min=12 min.
Torjunnat: Joonas Kuusela P 5+13+8+2=28, Joni Ortio T 11+11+13+2=37.
Tuomarit: Jari Leppäalho-Jari Levonen (Jani Pesonen-Teemu Riikonen).
Yleisöä: 5 008.
Pelicans 48 24 8 3 13 155- 114 91
Ässät 47 26 3 4 14 156- 118 88
HIFK 47 24 5 0 18 146- 118 82
JYP 46 21 6 3 16 119- 92 78
Jokerit 47 20 3 11 13 137- 116 77
Kärpät 47 22 3 3 19 127- 113 75
Blues 47 14 8 8 17 115- 126 66
TPS 48 18 5 2 23 108- 143 66
Lukko 46 15 6 3 22 115- 128 60
Tappara 47 15 4 4 24 97- 135 57
SaiPa 47 12 3 12 20 115- 139 54
HPK 46 13 6 2 25 104- 142 53
Ilves 48 9 5 8 26 106- 155 45
Seuraavat ottelut: 14. 2. Ässät-HPK, SaiPa-Blues, KalPa-Kärpät, HIFK-Ilves, TPS-JYP, Tappara-Lukko.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Muuta suosittua
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Kotimaa
Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
Politiikka
Urpilainen julisti: Sdp vastustaa yhden prosentin ahneutta
Ulkomaat
Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
Talous
Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
Urheilu
Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
Luetuimmat juuri nyt
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Hyrian rehtori: Uhrit olivat luokkansa priimuksia
- Yksi Hyvinkään ammuskelussa haavoittuneista yhä kriittisessä tilassa
- Tahkon pelaaja kuoli, kaksi muuta loukkaantui Hyvinkään ammuskelussa
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Ampumisessa haavoittunut poliisi on 23-vuotias nainen
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- Paatero: Poliisi toimi oikein ampumispaikalla
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Suklaa-allergia onkin torakka-allergiaa
- Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
- Jo neljäs outo lapsen yliajon yritys Kanta-Hämeessä
- Kummolalla ja Harkimolla riita Hartwall-Areenan aitioista
- Nainen törmännyt jo kolmasti lapseen ja poistunut paikalta
- Ruotsin prinsessa Estelle kastettiin – katso kuvat
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- MM-jääkiekon otteluohjelma ja tulokset
- Nuori nainen raiskattiin Elielinaukiolla keskellä Helsinkiä
- Ruotsalaislehti: Suomi pelasti MM-bileet
- Kolumni: "Annatko?"
- Kolumni: Pelottavat tissit
- Leijonien lääkäri osti tyhjäksi koko hampurilaisravintolan
- Superkuu valaisi Suomen yötaivaan – katso kuvat
Uutiset
- Helsingissä on liki 24 600 asuntoa tyhjillään
- Manish Gawden bollywood yllätti myös HS:n toimituksessa – katso video
- Pää edellä sukeltanut mies pelastui nuorten ansiosta
- Ruotsin Loreen Euroviisujen voittoon
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Helluntai sulkee kauppojen ovia
- Epäilty ampuja yöllä Facebookissa: "Oli kivaa toverit"
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Naisten Kymppi juostaan sunnuntaina
- Kolmekymppinen mies kuoli putkaan Vantaalla
- Saksassa tehtailtiin uusi aurinkosähköennätys
- Hyvinkää hiljeni muistelemaan uhreja
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Hyvinkään epäilty ampuja poistui kesken illanvieton hakemaan aseita
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Hyvinkään ammuskelusta epäiltyä luonnehditaan ujoksi
- EU:n talouskurisopimukselle povataan voittoa Irlannissa
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Soiva tutti opettaa keskosia syömään
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Turja Lehtosta esitetään Metalliliiton kakkosmieheksi
- Poliisi: Alavuden törmäys ei liity Kanta-Hämeen tapauksiin
- Etsitty 90-vuotias natsirikollinen kuoli Saksassa
- YK-tarkkailijat vahvistivat lasten verilöylyn Syyriassa
- Saksalle ja Hollannille yllätystappiot
- Hetemaj tökkäsi Suomelle maukkaan voiton Turkista
- Ari-Pekka Liukkonen kauhoi EM-finaaliin
- Tahko toivoo kahden viikon suruaikaa
- Jere Bergius hyppäsi seipäässä maailmanlistan kolmoseksi
- Kuljettajan hurja ilmalento päätti Monacon GP3-kisan
- Hyvinkäällä haavoittunut poliisi on HJK:n naisten liigajoukkueen pelaaja
- EM-kultaa voittanut Tuominen joutui kuuntelemaan Espanjan kansallislaulua
- Kimi Räikkönen pettyi: En saanut renkaita toimimaan
- Latvala ja Hirvonen putosivat kärkitaistelusta
- Riikka Lehtonen Vuoden lentopalloilija
- De Gendt upeaan etappivoittoon Italian ympäriajossa
- Smulter penkkipunnersi MM-tittelin SE-tuloksella
- Pesäpallo-ottelut tauolle pelaajan kuoleman vuoksi
- Latvala kiristi sekunnin päähän Loebistä
- Fifa jakaa 75 miljoonaa euroa loukkaantuneiden seuroille
- Lionel Messin uskomaton kausi numeroina
- Pitkämäen keihään vahingoittama Sdiri vie IAAF:n oikeuteen
- New Jerseyn tulokas tuikkasi elämänsä tärkeimmän maalin
- Pep Guardiola sai läksiäislahjaksi vielä yhden pokaalin
- Ilonen rutisti jatkoon Englannissa
- Bolt ei päässyt alle kymmenen sekunnin – myös Pitkämäki vaisuna
- Suomi musersi Norjan naisten PM-koripallossa
- Tahkon kunnarit PattUn peikkona
- Latvala haastoi Loebin rajuun kaksintaisteluun
- Fifa sai jäsenen numero 209
- Olli Tuominen teki suomalaista squash-historiaa
- Suomalainen NHL-vahti ehdolla suosikkipelin kansikuvaan
- Hirvonen putosi neljänneksi, Solberg nopein
- Suomen Kuvalehti: Alpo Suhonen Itävallan kiekkojohtoon




