Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Phelps ei toista Pekingin temppua Lontoossa

 |   | 
 
STT–REUTERS

Omaha. Uimaritähti Michael Phelps voitti huikeat kahdeksan olympiakultaa Pekingin olympialaisissa, mutta Lontoossa hän joutuu tyytymään vähempään.

Viimeisiin olympiakisoihinsa valmistautuva Phelps selvisi Yhdysvaltain karsinnoista kahdeksalle matkalle, mutta jättää 200 metrin vapaauinnin väliin.

Hän on jäänyt kahdesti peräkkäin matkan MM-hopealle, mutta matka karsittiin ohjelmasta aikataulusyistä.

"Näin hän voi keskittää paremmin energiansa USA:n viestijoukkueeseen", valmentaja Bob Bowman kirjoitti maanantaina mikroblogipalvelu Twitterissä.

"Kenenkään ei voi odottaa voittavan kahdeksaa mitalia kahdesti. Kerta oli tarpeeksi", Bowman kertoi myöhemmin toimittajille.

Phelps, 27, ui Lontoossa 100 ja 200 metrin perhosuinnin, 200 ja 400 metrin sekauinnin sekä kolme viestiä.

Jos Phelps voittaa vähintään kolme mitalia, nousee hän venäläisen voimistelijan Larisa Latyninan ohi kaikkien aikojen eniten olympiamitaleita (19) voittaneeksi urheilijaksi.

Yksikin kultamitali henkilökohtaisilla matkoilla nostaisi Phelpsin ensimmäiseksi uimariksi, joka on voittanut saman matkan olympiakultaa kolme kertaa peräkkäin.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

24.5.2013