Piiroinen putosi finaalista Oslon quarterpipessa

 |   | 
 
STT

Oslo. Peetu Piiroinen putosi ensimmäisenä laskijana kahdeksan miehen finaalista lumilautailun TTR-kiertueen MM-kisojen quarterpipessa Oslossa perjantai-iltana. Kutsukilpailu käytiin Holmenkollenin mäkihyppyrin alastulorinteessä.

Jokaisella laskijalla oli karsinnoissa kolme laskua aikaa näyttää paras temppunsa. Piiroinen taituroi kaksi suoraa ja yhden backside 540 -tempun.

"Backside viitosesta sain parhaat pisteet. No eipähän tarvitse enää quarterpipeen osallistua. On se sen verran kuumottavaa, että ei se ole enää edes hauskaa" Piiroinen naureskeli.

Quarterpipe on näyttävä laji, jossa järjestetään kisoja varsin harvoin. Piiroinen oli kisannut lajissa viimeksi kolme vuotta sitten.

"Taso ei ainakaan karsinnoissa ollut ihan yhtä kovaa kuin joskus aikoinaan. Syy varmasti on se, että laji tosissaan on niin vaarallinen, ettei kovin moni sitä halua enää laskea", arvioi Piiroinen, joka osallistuu lauantaina lumikourun MM-finaaliin.

Voittoa Oslossa juhli ranskalainen Olivier Gittler.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori