Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Pitkämäki ymmällään: "Heitin kersanakin tuollaisia kaaria"

 |   |   | 
 
STT
AASERUD, LISE / AFP
Tero Pitkämäki epäonnistui timanttiliigan Oslon kilpailussa.
Tero Pitkämäki epäonnistui timanttiliigan Oslon kilpailussa.

Oslo. Tero Pitkämäen toivoma 80 metrin ylitys Timanttiliigan Oslon kilpailussa jäi heittämättä. Hänen kilpailunsa jäi kahteen yliastuttuun ja yhteen 73,57 kantaneeseen heittoon.

"Sama epävarmuus vaivaa. Ei ollut minkäänlaista tunnelmaa heitoissa. Pikku kersanakin heitteli tuollaisia kaaria. Ei uralla ole aikaisemmin ollut tällaista tilannetta", Pitkämäki totesi.

Pitkämäen ainoa mahdollisuus päästä Helsingin EM-joukkueeseen on onnistua 17. kesäkuuta Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla. Sitä ennen pitäisi kuitenkin saada heitto kuntoon.

"Kyllä menen Pihtiputaalle koittamaan jos sattuisi kisalippu irtoamaan", Pitkämäki totesi.

Suomen ykkösheittäjä Oslossa oli Ari Mannio, jonka ensimmäisen kierroksen 82,20 riitti neljänteen sijaan.

Voiton Bislettin kilpailussa vei kauden kärkituloksen 88,11 kolmannellaan kiskaissut tshekki Vitezslav Vesely. Toiseksi nousi Turkin Fatih Avan (83,82) ennen kotiyleisön suosikkia Andreas Thorkildsenia (82,30).

Bislettin illan sankari oli sata metriä huippuajalla 9,79 voittanut Jamaikan Usain Bolt. Toiseksi kiihdytti entinen ME-mies Asafa Powell huippuajalla 9,85. Tulos syntyi 0,6 metriä sekunnissa puhaltaneessa myötätuulessa.

Oslon kisa vihjaisi, että Lontoon olympialaisten naisten 3 000 metrin estejuoksun suosikki alkaa olla selvillä. Kenialainen Milcah Chemos pudotti Oslossa Timanttiliigan kilpailussa Afrikan ennätyksen lukemiin 9.07,14.

Oslon voittotulos vie kenialaisen kaikkien aikojen maailmantilastossa neljänneksi. Bislettillä hän oli omaa luokkaansa. Etiopian Sofia Assefa oli toinen ajalla 9.09,00

Kauden kärkitulos syntyi myös miesten 400 metrin aidoissa. Kaksien edellisten MM-kisojen hopeamitalisti Puerto Ricon Javier Culson vei voiton ajalla 47,92.

Kovaa mentiin myös miesten 5 000 metrillä, jossa etiopialainen otti neloisvoiton 12.58,92 juosseen Dejen Gebremeskelin johdolla. Toinen oli Hagos Gebrhiwet (12.58,99).

Naisten 400 metrillä Botswanan Amantle Montsho vei voiton kesän toiseksi parhaalla tuloksellaan 49,68. Naisten 200 metrillä Norsunluurannikon Murielle Ahoure kiihdytti voittoon maansa ennätyksellä 22,42.

Miesten kuularingissä ykkönen oli puolalainen Tomasz Majewski tuloksella 21,36.

Pika-aituri Nooralotta Neziri pääsi Oslossa maistelemaan lajin maailman valioiden vauhtia. Hän pinkoi 100 metrin aitojen alkuerissä viidenneksi ajalla 13,31. Kahden erän aikavertailussa hän oli yhdestoista, joten finaaliin vauhti ei vielä riittänyt.

"Lähtö oli omasta mielestä hyvä. Loppu pitäisi saada vielä lentämään. Luulin, että rintaman takana juokseminen häiritsisi, mutta ei niin käynyt", Neziri kertoi.

Viime kesänä junioreiden Euroopan mestaruuden voittanut Neziri pinkoi hiljattain Baselissa ennätyksekseen 13,28. Oslon tulos oli hänen uransa kolmanneksi paras ja kertoi, että Helsingin EM-kisoihin tähtäävä aituri on pystynyt viemään tasoaan viime kaudesta selvästi eteenpäin.

"Hiomista on vielä jäljellä, mutta uskon kyllä pystyväni parantamaan tästä vielä", Neziri tuumi.

Nezirin alkuerän Oslossa voitti hallitseva maailmanmestari Australian Sally Pearson ajalla 12,59.

Kisan muista suomalaisista IF Falkenin Niclas Sandells oli 1 500 metrillä kolmas ennätyksellään ja kesän kotimaisella kärkiajalla 3.38.08.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

23.5.2013