Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Pohjois-Korean voimamies yllätti suosikit supertyönnöllä
STT–HSPohjois-Korean Om Yun Chol järjesti erikoisen voimailunäytöksen Lontoon olympiakisojen 56 kilon sarjassa sunnuntaina.
Hän nosti B-ryhmässä yhteistuloksen 293 kiloa, joka syntyi 125 kilon tempauksella ja maailmanennätyksestä sivuavalla työntötuloksella 168 kiloa.
Työntötulos vei pohjoiskorealaisen niiden viiden nostajan joukkoon, jotka ovat saaneet kilpailussa suorille käsille kolme kertaa oman painonsa. Heistä yksi on 56 kilon sarjan turkkilainen ME-mies Halil Mutlu, jonka työntöennätystä Chol sivusi.
"Miten kukaan mies voisi nostaa 168 kiloa? Uskon, että suuri Kim Jong-il katseli minua", hän sanoi.
"Olen hyvin onnellinen ja kiitän Suurta Johtajaa, että hän antoi minulle voimat nostaa tämä paino. Uskon, että Kim Jong Il antoi minulle ennätyksen ja kaikki saavutukseni. Kaikki on hänen ansioitaan."
Olympiavoittonsa varmistumista Chol sai odotella iltamyöhään. Kun B-ryhmä, jonne hänet sijoitettiin sen tuloksen perusteella, jolla hänet olisi kisoihin ilmoitettu, nosti päivällä, A-sarjassa kilpaili vasta illalla.
Toiseksi 56-kilon sarjassa nosti A-sarjan voittanut kiinalainen Wu Jingbiao, joka oli alkujaan sarjan ykkössuosikki. Hän sai kasaan 289 kilon yhteistuloksen 133 kilon tempauksella ja 156 kilon työnnöllä.
Hän yritti työntää 161 kiloa, jolla hän olisi noussut mestariksi, mutta ei onnistunut. Olympiapronssin vei Azerbaidzhanin Valentin Hristov 286 kilon yhteistuloksella (tempaus 127 kg + työntö 159 kg).
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
Politiikka
Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Luetuimmat juuri nyt
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Kun ei ole busseja, on autoja - Suomen automäärät verkkokartalla
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Ulkomaalainen graffitijengi iski metroon ja poistui maasta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Rauhanturvaajaveteraaneille on luvassa enemmän tukea
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Liitovarjoilija pelastettiin puusta Rautavaaralla
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Soini: Duunarimies ei kiinnosta vasemmistoa
- Turkin rajan lyhyt liikennesulku kaatoi Depeche Moden keikan
- Litvinenko-tutkimus uhkaa kaatua todisteiden salaamiseen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- VTV:n Pöysti: Ministeriön osattava tehdä julkisuuspäätökset itse
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Prahan metro houkuttelee sinkkuja treffivaunuihin
- Saksassa kaikki lapset pääsevät iltapäiväkerhoon
- Kari Takanen aloittaa Merivoimien komentajana
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Kymmeniä loukkaantui lähijunien törmäyksessä lähellä New Yorkia
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- TS: Immenkalvon korjauksia tehdään Suomessa kymmeniä vuodessa
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Uusi hiihtopomo haluaa nostaa hiihdon Suomen kakkoslajiksi
- Ruotsin lehdistö leimaa Leijonat pahaiseksi pikkuveljeksi
- Aftonbladet: Hakattu Leijona palautetaan pahvilaatikossa Jääkiekkoliittoon
- Kolumni: Lama ajaa huippu-urheilijoita Suomeen
- Real Madrid nöyrtyi – Mourinho sadatteli uransa surkeinta kautta
- Sidney Crosbyn huikea maalishow toi voiton
- Ruotsi himoitsee "puulaakiporukasta" hyvitystä
- Edlerin kisat päättyivät
- Sveitsillä Leijonien taru
- Superpesis alkoi, Hyvinkään Tahko voitti kotonaan
- Honka löi maalikarkelossa JJK:n
- HJK:n pitkä tappiottomien pelien putki poikki – Teemu Tainio lensi suihkuun
- MyPa nousi pisteen päähän HJK:sta
- KuPSin voittoputki jatkui Venäläisen rankkarilla
- Loimaan Bisons jyräsi väkisin mestariksi
- Räikkönen: "Monacossa on paljon juhlia – tai niin minulle on kerrottu"
- Staal loukkaantui vakavasti – Carolinan pomo ymmärtää yhä MM-jääkiekkoa
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- IS ja MTV3: Leijonien varusteet puoli päivää hukassa
- Ferguson 1500. ottelustaan: "Haluan voittaa viimeisen pelini"






