Mika Poutalan vahva rutistus riitti neljänneksi
STTRahtusen ristiriitaiset tunteet risteilivät Mika Poutalan mielessä, kun pikaluistelun sprinttereiden MM-kilpailu päättyi neljänteen sijaan. Se oli kaksi sijaa parempi kuin uran kaikkien aikojen paras saavutus, mutta mitalikin oli lähellä.
"Jos tuosta olisi nyt pitänyt luistella vielä parempi tuhat metriä, se tarkoittaa, että olisi pitänyt olla paremmassa kunnossa niin, että olisi palautunut nopeammin 500 metrin jälkeen", Poutala totesi kisojen päätösmatkan jälkeen.
Sanoillaan Poutala tarkoitti, ettei kropasta löytynyt kaksipäiväiseen ja neljän matkan yhteispistekilpailuun yhtään enempää virtaa.
"Jos ei satu ole olemaan täysin ylivoimainen luistelija, tässä kilpailussa täytyy onnistuakseen luistella neljä kisaa aivan täydellisesti. Minulle tuli lauantaina pieniä horjahduksia, mutta nyt tuli kaksi aivan nappivetoa, eikä se kolmas sija niin kauaksi jäänyt", Poutala kertasi kilpailuaan.
"Minimitavoite tähän kisaan oli parantaa uran tähänastista parasta sijoitusta. Olen todella tyytyväinen sijoitukseen varsinkin kun ottaa huomioon, että 1 000 metrillä taistelin alkukaudesta pääsystä maailmancupin A-ryhmään, eli 20 parhaan joukkoon, enkä aina sinne mahtunutkaan", Poutala muistutti.
Sprinttereiden MM-kisoissa luistellaan peräkkäisinä päivinä 500 ja 1 000 metriä. Loppusijoitukset ratkeavat neljän matkan yhteispisteillä. Poutala viiletti sunnuntaina 500 metrillä toiseksi loistoajalla 34,38, joka uupui vain 0,07 sekuntia hänen omissa nimissään olevasta Suomen ennätyksestä.
Huippuvauhti nosti hänet kolmen matkan jälkeen kolmanneksi, mutta kisan päättäneellä 1 000 metrillä syntynyt aika 1.08,34 riitti 12. sijaa ja Poutala putosi kokonaistuloksissa neljänneksi. Lauantaina hän oli 1 000 metrillä seitsemäs ajalla 1.08,20.
Maailmanmestariksi Calgaryssa luisteli hollantilainen Stefan Groothuis, joka kokosi neljältä matkalta ME-yhteispisteet 136,810. Hän sinetöi voiton rutistamalla 1 000 metrillä sunnuntaina voiton mahtiajalla 1.06,96.
Sunnuntaisella 500 metrillä hän oli 12:s (34,74) ja lauantain starteissa 1 000 metrillä toinen (1.07,50) ja 500 metrillä 9:s (34,84).
Toiseksi kilpailussa sijoittui neljä sprinttereiden MM-titteliä urallaan kahminut Etelä-Korean Kyou-Hyuk Lee pistein 137. Kolmas oli niin ikään Etelä-Korean Tae-Bum Mo(137,080). Poutalan yhteispisteet olivat 137.270.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Uutisia artikkelin aihepiiristä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Victoria synnytti nopeasti
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- Led-lamppu asetettiin myyntikieltoon
- Tanssikoulun työntekijöitä epäillään törkeistä seksuaalirikoksista
- Kansanedustaja Ritva Elomaan miehellä yhteyksiä moottoripyöräjengiin
- Rutiköyhä Kreikka saa kalliin oopperatalon
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Arviointi: Lukio ei valmenna korkeakouluun
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Laura Lepistö palasi vaitonaisena Pohjois-Koreasta
- Amerikkalaisäidille syyte lapsen pakottamisesta kävelemään
- Karoliina Kestin katoaminen sai loppusinetin
- IS: Laura Lepistö joutui luopumaan kännykästään Pohjois-Koreassa
- Mies virui lumen peittämässä autossa kaksi kuukautta Ruotsissa
- Satoja kolareita pääkaupunkiseudulla – liikenteen pahin kaaos helpotti illalla
- Korkeasaaren ex-johtaja Turunen: Lemmikeistä luovuttava
- Hyytävän kylmä sää jatkuu – 40 asteen pakkasraja saattaa rikkoutua
- Kunnat yhdistetään yli maakuntarajojen – katso kartta
- Oulun ampujaa kehunutta perussuomalaista odottanee erottaminen puolueesta
- Pankki joutuu maksamaan miehelle miljoonia satasen sijasta
- Oulun ampuja kuoli vammoihinsa
- Wallin: Perussuomalaisilta on karannut mopo lopullisesti käsistä
Uutiset
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- Sanoma myy osuutensa tietoliikennekonserni DNA:sta
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Kuninkaanlinnan piha täyttyy onnittelijoista
- Saksalaisen Commerzbank teki vakaan tuloksen
- Useita kuoli pommi-iskussa bussiasemalla Pakistanissa
- Maailman syvimmästä luolasta löytyi tuntemattomia lajeja
- Bagdadissa kuoli kymmeniä pommi-iskuissa
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Victoria synnytti nopeasti
- Tampereen tappaja videokuvasi uhrejaan
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Republikaaniehdokkaat samaa mieltä Iranista
- USA:n ja P-Korean valtuuskunnat tapasivat
- Ruotsiin syntyi kruununprinsessa
- Kunnialaukaukset juhlistavat kruununperillisen syntymää
- Pulloruokinta voi muokata vauvan kehoa
- Kolumni: Tämä johtaa tuhoon
- Kaivosten valvontaa yritetään tiukentaa
- Suomalaisten lisäainetietoisuus hämmentää
- Kolme tärppiä: Päivän menotärppi: Hyvä ystävä – A Good Friend -tanssiesitys Zodiakissa
- Tanssinopettajat kehottavat aikuisia seuraamaan lapsen tanssiharrastusta
- Loskainen keli haittaa liikennettä Etelä-Suomessa
- Päiväkoteihin yllättävä tungos Helsingissä
- Kongressin jäsenille lähetetty jauhekirjeitä USA:ssa
- Asuntoministeri Kiuru: Valtion vuokrataloihin omakustannusperiaate
- Suurin osa turvapaikanhakijoista kokenut väkivaltaa
- Helsingin yliopiston henkilöstö haluaa eroon Mehiläisestä
- Autokatos romahti lumen painosta Helsingin Tapaninkylässä
- Antti Sumiala ei saapunut rahanpesukäräjille
- SM-liiga tiedottaa tänään "historiallisesta muutoksesta"
- Ruotsin nuori supertähti loisti taas NHL-illassa
- Basel järjesti shokkihoitoa Bayern Münchenille
- Tuomo Ruutu teki 20 miljooonan dollarin jatkosopimuksen
- Manchester City tyrmäsi Porton Eurooppa-liigassa
- Valtteri Bottas testasi Williamsia kuin vanha tekijä
- Hautamäki ei ole uskaltanut lukea lehtiä
- Matti Hautamäki: Toivottavasti nämä ovat viimeiset arvokisani
- Beckenbauerin ehdotus: Enemmän kättelyä, vähemmän tappelua
- Espanjalaislehti hehkutti TsSKA:n ruotsalaista: "Hän on yhtä kova kuin Chuck Norris"
- Jokerit hakee virettä punaisilta joogamatoilta
- Näin lauloi siloposkinen Selänne 20-vuotiaana – katso video
- Blur esiintyy Lontoossa olympialaisten päätöspäivänä
- Aamulehden toimittaja kuvasi Laura Lepistön esityksen Pohjois-Koreassa
- Paraguayn maajoukkuepelaaja palasi kentälle luoti päässään
- Villas-Boas varma Chelsean kelkan kääntymisestä
- Kari Lehtonen nollasi Montrealin
- Urho-Tv näyttää 35–40 Veikkausliigan ottelua
- Lontoossa harjoitellaan turvatoimia kesäolympialaisia varten
- Ruotsalainen synkensi Real Madridin illan
- Carlos Tevéz pyysi vihdoin anteeksi
- Raviohjastaja Jorma Kontiolle 9 000 voittoa täyteen
- Tomi Maanoja Hongasta Norjan kakkosliigaan
- SaiPa pommitti HIFK:n uppeluksiin
- Kärppien Lehtonen koki kovia lumitöissä
- Eaves ja Filppula upottivat sitkeän Tapparan
- Espoon Bluesilla 17-vuotias sankari
- Tomas Zaborsky iski taas
- Italialainen urheilupomo häpeää maataan



