Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Pronssi alkaa jo maistua mitali-Manniolle

 |   | 
 
STT–HS
Roni Rekomaa / Lehtikuva
Ari Mannio on nyt mitalimies.
Ari Mannio on nyt mitalimies.

Miesten keihäänheiton palkintojenjako veti Olympiastadionin tapahtumatorin täyteen perjantaina iltapäivällä, kun Ari Mannio sai pronssimitalinsa.

Mannio suhtautui auringossa hurraavaan väkijoukkoon samanlaisella tyyneydellä kuin kaikkeen muuhunkin itseään ympäröivään pyöritykseen.

"Aina on tarkoitus yltää korkeammalle", hän tuumasi palkintokorokkeen matalimmasta askelmasta.

Helsingingin EM-kisoissa hopeaa voitti Venäjän Valeri Jordan ja kultaa Tshekin Vitezslav Vesely.

Vielä kisapäivän iltana Mannion mieltä kaihersi pettymys, koska ei saanut finaalissa parastaan irti.

Karsinnassa syntynyt kesän paras tulos 84,31 hiipui loppukilpailussa 82,63:een. Harmitus suli tuntien edetessä.

"Kyllä se mitali alkaa tuntua jo ihan hyvältä, koko ajan paremmalta", Mannio sanoi jakaessaan nimikirjoituksia päivällä Urheiluliiton teltalla.

Kohteliaat suomalaiset eivät tunkeneet mitalistin iholle, vaan asettuivat kiltisti jonoon odottamaan omaa vuoroaan. Silti Mannio saa olla lähiviikot tarkkana, ettei kuluta voimiaan liikaa erilaisissa kissanristiäisissä.

Kuukauden kuluttua odottavat olympialaiset ovat kesän toinen tärkeä etappi, ja pronssillaan Mannio käytännössä sinetöi valintansa Lontooseen.

"Varmaan haastattelupyyntöjä joutuu nyt karsimaan, sillä tietty rauha pitää saada ennen olympialaisia", Mannio linjasi.

"Jos ei muuten saa rauhaa, niin lähden mökille ja heitän puhelimen järveen", hän naurahti.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Arhinmäen harkinta petti

Tero Hakola

Uusimmat SM-liigan videot

19.6.2013