Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Pronssi-Ruuskasen suunnitelmissa pitkä kaari

 |   | 
 
STT
Vesa Moilanen / Lehtikuva
Näin latasi Lontoon keihäsfinaalissa Antti Ruuskanen.
Näin latasi Lontoon keihäsfinaalissa Antti Ruuskanen.

Lontoon olympialaisissa keihäspronssia voittanut Antti Ruuskanen liihottaa tänä viikonloppuna vauhdilla paikasta toiseen. Perjantaina hän kilpailee Tukholmassa Timanttiliigan kilpailussa, lauantaina taistelee Eliittikisakesän voitosta ja sunnuntaina viettää olympiamitalijuhlallisuuksia kotiseudullaan Pielavedellä."Mielenkiintoista lähteä Tukholmaan nyt, kun kauden tärkeimmät kisat ovat takana. Voi lähteä heittämään rennosti. Saattaa tulla hyväkin tulos, mutta saattaa myös ailahdella", hän pohtii.

"Sunnuntai on haaska päivä. Silloin popsitaan kakkua ja juodaan kahvia."

Ruuskanen arvelee, että keskikesän keuhkokuume koitui hänelle onneksi ja latasi tarvittavan energiamäärän loppukesäksi. Hän heittää Tukholman lisäksi varmuudella myös Zürichin Timanttiliiga-kilpailussa 30. elokuuta.

"Lontoosta jäi sellainen tunne, että saattaa tulla vielä pitkäkin heitto. Yksi kauden tavoite on siirtää ennätystikkua (nykyinen ennätys 87,33) eteenpäin."

Ruuskasen ja Tero Pitkämäen välillä on viikonloppuna kaksinkamppailun henkeä."Todella mielenkiintoinen kahden kilpailun setti. Eliittikisasarjassa minun ja Antin välinen ero on pieni. Se, joka heittää yli 80 metriä ja heittää paremmin, voittanee koko sarjan", Pitkämäki ennakoi.

Tukholmassa kyse on paljon muustakin kuin kaksintaistelusta. Mukana ovat myös olympiahopeamitalisti Oleksandr Pianitsja sekä mitalien ulkopuolelle jääneet Vitezslav Vesely ja Andreas Thorkildsen."Varmasti he haluavat näyttää. Luulen, että voittotulos on nyt parempi kuin olympialaisissa", Pitkämäki veikkaa.

Tukholman Timanttiliigassa nähdään olympiavoittajia seitsemässä eri lajissa. Keihäsmiesten lisäksi suomalaisista kilpailevat 200 metrin ratakelauksessa Leo-Pekka Tähti ja Esa-Pekka Mattila. Kaksikko valmistautuu kahden viikon kuluttua alkaviin Lontoon paralympialaisiin.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

23.5.2013