Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Räikkönen kaukana kärjestä mutta ei huolissaan

 |   |   | 
 
STT
MARK RALSTON / AFP
Kimi Räikkönen on supertähti myös Kiinassa.
Kimi Räikkönen on supertähti myös Kiinassa.

Kimi Räikkönen ei haaveile voitosta tai eturivin lähtöpaikasta formula ykkösten Kiinan GP:ssä. Tärkeintä on kehitys.

"Tavoite on päätyä parempiin sijoituksiin kuin kahdessa aikaisemmassa kilpailussa. Aika-ajon tavoite on päästä ensin 10 sakkiin ja yrittää sitten aika-ajon kolmososiossa niin hyvään lähtöruutuun kuin mahdollista", Räikkönen tuumi perjantain harjoitusten perusteella.

Räikkönen ajoi voittoon Shanghain hulppealla moottoriradalla 2007. Perjantain harjoitusvauhti nopeiden mutkien ja pitkän takasuoran ryydittämällä radalla jäi vaisuksi.

"Olimme suhteessa ehkä vähän hitaampia kuin kahtena aikaisempana kisaviikonloppuna", Räikkönen arvioi vauhtiaan, joka toi harjoitusten 13. sijan 1,8 sekuntia Michael Schumacherin pohja-aikaa hitaampana.

"Näyttää siltä, että me emme pysty ajamaan välittömästi radalle menon jälkeen niin kovaa kuin moni muu. "

Räikkönen toivoo Lotuksen vauhdin kohenevan lauantain aika-ajoon, kuten on käynyt kauden edellisissä kisaviikonvaihteissa.

"Kun saadaan kaikki pikkujutut kohdalleen, niin eiköhän se vauhti sieltä löydy. En ole itse ainakaan huolestunut."

Räikkönen ei osannut sanoa, oliko ajokissa perjantaina testatuilla uusilla osilla merkitystä.

"Illalla katsotaan kerättyä dataa, jolloin nähdään jatkammeko me uusilla osilla vai emme. "

Päivän kärkiajat tehtiin toisella harjoitusjaksolla, joka ajettiin kuivalla radalla. Avausjaksolla rata oli vielä kostea.

Schumacher väläytti vauhtiaan toisen jakson pohja-ajalla. Mercedes-tallin 43-vuotias tähti viihtyy radalla, jossa hän ajoi uransa edellisen GP-voiton vuonna 2006.
McLarenin Lewis Hamilton ja Red Bull -tallin Sebastien Vettel olivat toiseksi ja kolmanneksi nopeimmat hieman vajaat 0,2 sekuntia Schumacherin vauhdista jääneinä.

"Auton balanssia on saatu paranemaan, tuumi Hamilton, joka aloittaa kilpailun viisi pykälää taaempaa kuin mihin aika-ajossa yltää", rangaistuksena ylimääräisestä vaihdelaatikon vaihdosta.

Mercedesin Nico Rosberg oli harjoituksissa viides ja uusittua Ferraria kiidättänyt Fernando Alonso kymmenes.

Heikki Kovalainen oli 19:s ja kukisti Caterham-tallitoverinsa Vitali Petrovin, joka oli 20:s.

"Auto on ollut syntymästä asti vähän aliohjaava ja nämä kylmät kelit ja pitkät suorat ovat meille hallaa. On vaikea saada renkaat toimimaan kunnolla", Kovalainen tuumi.
 

Kiinan GP:n harjoitukset:

1. jakso:
1) Lewis Hamilton Britannia, McLaren 1.37,106
2) Nico Rosberg Saksa, Mercedes 1.38,116
3) Michael Schumacher Saksa, Mercedes 1.38,316
4) Sergio Perez Meksiko, Sauber 1.38,584
5) Kamui Kobayashi Japani, Sauber 1.38,911
6) Mark Webber Australia, Red Bull 1.38,977
7) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull 1.39,198
8) Jenson Button Britannia, McLaren 1.39,199
9) Daniel Ricciardo Australia, Toro Rosso 1.39,748
10) Jean-Eric Vergne Ranska, Toro Rosso 1.39,768
11) Fernando Alonso Espanja, Ferrari 1.40,056
12) Felipe Massa Brasilia, Ferrari 1.40,153
13) Valtteri Bottas Suomi, Williams 1.40,298
14) Nico Hülkenberg Saksa, Force India 1.40,328
15) Pastor Maldonado Venezuela, Williams 1.40,540
16) Heikki Kovalainen Suomi, Caterham 1.41,071
17) Romain Grosjean Ranska, Lotus 1.41,204
18) Timo Glock Saksa, Marussia 1.42,330
19) Giedo van der Garde Hollanti, Caterham 1.42,521
20) Jules Bianchi Ranska, Force India 1.44,118
21) Pedro de la Rosa Espanja, HRT 1.44,227
22) Charles Pic Ranska, Marussia 1.44,500
23) Narain Karthikeyan Intia, HRT 1.47,204
24) Kimi Räikkönen Suomi, Lotus 1.50,465

2. jakso:
1) Schumacher 1.35,973
2) Hamilton 1.36,145
3) Vettel 1.36,160
4) Webber 1.36,433
5) Rosberg 1.36,617
6) Button 1.36,711
7) Kobayashi 1.36,956
8) di Resta 1.36,993
9) Hülkenberg 1.37,191
10) Alonso 1.37,316
11) Perez 1.37,417
12) Ricciardo 1.37,616
13) Räikkönen 1.37,836
14) Vergne 1.37,930
15) Grosjean 1.37,972
16) Maldonado 1.38,176
17) Massa 1.38,293
18) Senna 1.38,783
19) Kovalainen 1.38,990
20) Vitali Petrov 1.39,346
21) Glock 1.39,651
22) de la Rosa 1.40,343
23) Pic 1.40,753
24) Karthikeyan 1.41,125

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

24.5.2013