Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
Räikkönen vain sekunnin päässä voitosta – Lotukset olivat kolaroida keskenään
STT–REUTERS–HSKimi Räikkönen on sijoittunut toiseksi formula ykkösten Unkarin GP:ssä. Hän hävisi kisan voittaneelle Lewis Hamiltonille 1,0 sekuntia.
"Tällaiset kilpailut saavat minut muistelemaan vanhoja aikoja. Keskittymisen pitää olla sataprosenttisesti kunnossa tällaisessa kisassa. Jos olisimme kilpailleet radalla, jossa ohittaminen on helpompaa, tulos olisi voinut olla toinen", Hamilton sanoi kilpailun jälkeen.
Räikkönen teki voittotaistelusta jännittävän. Hänen toinen varikkopysähdyksensä ajoitettiin myöhemmäksi kuin useimmilla muilla kärkikuljettajilla, ja sillä välin hän ehti ottaa kovilla kierrosajoillaan etumatkaa kärjessä.
Kun Räikkönen viimein saapui renkaidenvaihtoon ja poistui varikolta, hän kiilasi täpärästi suoraan kakkostilalle tallikaverinsa Romain Grosjeanin edelle.
Seuraavassa mutkassa Lotus-kaksikko meni vanteet vastakkain, mutta ainoaksi kauneusvirheeksi jäi Grosjeanin pikakäynti pientareen puolella. Räikkönen kiilasi edelle.
"Tiesin, että siitä tulee erittäin tiukkaa ja tasaista. Tein itse virheen pitämällä varikkosuoralla nopeusrajoitinnappia viisi metriä liian pitkään", Räikkönen kertoi.
Ohituksen jälkeen edellä oli enää Hamilton, ja tuoreemmilla renkailla suomalainen ajoi britin nopeasti kiinni.
"Toinen sija on hieman pettymys", Räikkönen tiivisti. Toisaalta hän huomautti, että autossa oli Kers-ongelmia lähdön jälkeen.
Vaikka Räikkönen ajoi lähes parikymmentä kierrosta noin sekunnin etäisyydellä Hamiltonista, kunnon ohitusmahdollisuuksia ei tullut.
"Ainoa mahdollisuuteni oli siinä, että hänen renkaansa olisivat menneet kisan lopussa huonompaan kuntoon, mitä ei sitten kuitenkaan tapahtunut."
Lotukselle jäi silti kisapäivästä hyvä saldo. Grosjean piti kolmostilansa maaliin asti.
MM-sarjassa Alonso johtaa 40 pisteellä kakkosena olevaa Red Bullin Mark Webberiä, joka oli Unkarissa kahdeksas.
Webber, hänen tallitoverinsa Sebastian Vettel, Hamilton ja Räikkönen ovat tiiviisti yhdeksän pisteen sisällä. Viimeiselle pistesijalle eli kymmenenneksi Hungaroringilla ylsi Mercedeksen Nico Rosberg.
Caterhamin Heikki Kovalainen teki vakaan kisasuorituksen, ja se riitti 17. sijalle.
"Valitettavan normikilpailu. Sain kuitenkin alussa hyvän lähdön jälkeen ajaa tosissani kilpaa muitakin kuin vain niitä tavallisia vastustajiani vastaan. Kun taakse jää yksi Sauberin auto, niin ei tämä ihan huonokaan päivä ollut", Kovalainen totesi.
1) Lewis Hamilton Britannia, McLaren 1.41.05,503
2) Kimi Räikkönen Suomi, Lotus jäljessä 1,032 sekuntia
3) Romain Grosjean Ranska, Lotus -10,518
4) Sebastian Vettel Saksa, Red Bull -11,614
5) Fernando Alonso Espanja, Ferrari -26,653
6) Jenson Button Britannia, McLaren -30,243
7) Bruno Senna Brasilia, Williams -33,899
8) Mark Webber Australia, Red Bull -34,458
9) Felipe Massa Brasilia, Ferrari -38,350
10) Nico Rosberg Saksa, Mercedes -51,234
11) Nico Hülkenberg Saksa, Force India -57,283
12) Paul di Resta Britannia, Force India -1.02,887
13) Pastor Maldonado Venezuela, Williams -01.03,606
14) Sergio Perez Meksiko, Sauber -01.04,494
15) Daniel Ricciardo Australia, Toro Rosso -1 kierros
16) Jean-Eric Vergne Ranska, Toro Rosso -1 kierros
17) Heikki Kovalainen Suomi, Caterham -1 kierros
18) Kamui Kobayashi Japani, Sauber -2 kierrosta
19) Vitali Petrov Venäjä, Caterham -2 kierrosta
20) Charles Pic Ranska, Marussia -2 kierrosta
21) Timo Glock Saksa, Marussia -3 kierrosta
22) Pedro de la Rosa Espanja, HRT -3 kierrosta.
Keskeyttäneet: Michael Schumacher Saksa, Mercedes (58. kierros), Narain Karthikeyan Intia, HRT (60. kierros).
Nopein kierros: Vettel 1.24,136
Tilanne kuljettajien MM-sarjassa:
1) Alonso 164, 2. Webber 124, 3) Vettel 122, 4) Hamilton 117, 5) Räikkonen 116, 6) Rosberg 77, 7) Button 76, 8) Grosjean 76, 9) Perez 47, 10) Kobayashi 33,
11) Maldonado 29, 12) Schumacher 29, 13) di Resta 27, 14) Massa 25, 15) Senna 24, 16) Hülkenberg 19, 17) Vergne 4, 18) Ricciardo 2.
Tilanne valmistajien MM-sarjassa:
1) Red Bull 246, 2) McLaren 193, 3) Lotus 192, 4) Ferrari 189, 5) Mercedes 106, 6) Sauber 80, 7) Williams 53, 8) Force India 46, 9) Toro Rosso 6.
Seuraava kilpailu: 2. 9. Belgian gp, Spa-Francorchamps.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Oranssi mekko ja naku-uinti
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"





