Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Ruotsi valittaa hopeamitalistinsa puolesta
STT–APLontoo. Ruotsin olympiajoukkue pyrkii nostamaan triathlonisti Lisa Nordenin olympiavoittajaksi valitusteitse.
Ruotsi on jättänyt Urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin valituksen kansainvälisen triathlonliiton päätöksestä julistaa Sveitsin Nicola Spirig olympiavoittajaksi.
Norden jäi naisten triathlonissa hopealle, kun hänen tulkittiin hävinneen Spirigille maalikamerakuvassa. Molemmille merkittiin kilpailussa sama aika.
Ruotsi ehti jo valittaa päätöksestä kansainväliselle triathlonliitolle, joka kuitenkin hylkäsi valituksen keskiviikkona.
"Kansainvälinen liitto ei noudattanut omia sääntöjään, koska se ei ole huomioinut urheilijoiden ylävartaloiden asentoa mitalisijoista päättäessään", CAS tiedotti Ruotsin valituksen argumentoineen.
Ruotsin valitus käsitellään jo perjantain aikana, ja CAS ilmoittaa päätöksestään lauantaina.
Ruotsi on voittanut Lontoossa seitsemän mitalia, joista yhden kultaisen. Himmeämpiä mitaleita se on kerännyt kolme kumpaakin.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhdysvaltain partioliike poisti homokiellon
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan





