Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Ruotsissa kohu maajoukkueen peppuleikistä

 |   | 
 
JONATHAN NACKSTRAND / AFP
Näin Johan Wiland torjui Ruotsin harjoituksissa.
Näin Johan Wiland torjui Ruotsin harjoituksissa.

Ruotsin jalkapallomaajoukkueen ympärillä kuohuu. Jopa itse pääministeri Fredrik Reinfeld on ottanut kantaa maajoukkueen harjoituksissa nähtyyn peppuleikkiin.

Ruotsi hävisi maanantaina EM-avauksessaan Ukrainalle, ja tiistaina joukkue piti tiedotusvälineille avoimet harjoitukset. Harjoitusten päätteeksi joukko pelaajia osallistui peliin, jossa he yrittivät pitää palloa ilmassa mahdollisimman pitkään toisilleen syötellen.

Maalivahti Johan Wiland pudotti pallon ja hävisi kisan. Rangaistukseksi hänen piti paljastaa takapuolensa, johon muut pelaajat saivat laukoa pallolla.

Näytelmä tallentui videolle ja sitä todisti iso joukko toimittajia. Pian Wilandin saamaa rangaistusta taivasteli koko Ruotsin kansa. Poliitikot hermostuivat. Pääministerikin otti kantaa, samoin kiusattujen järjestö.

"Sellaisten ihmisten, joiden toimintaan liittyy odotuksia, pitää olla tietoisia asemastaan, ja toimia myös sen mukaan", Reinfeld ärähti sanomalehti Expressenille.

"Se oli mautonta", kommentoi puolestaan keskustapuolueen johtaja Annie Lööf.

Ruotsin joukkueessa kohu herätti hämmennystä. Keskikenttäpelaaja Anders Svensson piti touhua harmittomana ja jokapäiväisenä.

Joukkueenjohtaja Lars Richt sen sijaan pahoitteli tapahtunutta.

"Sikaa pelataan joka harjoituksen päätteeksi, mutta se ei ole osa harjoitusta. Tiedämme, että pelaajat ovat esikuvia ja on ikävää, että tällaisia kuvia levisi ulos harjoituksista", Richt sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.

Lopulta Ruotsin jalkapalloliiton puheenjohtaja Karl-Erik Nilsson pyysi anteeksi liiton ja takapuoli paljaana kentällä kekkuloineen Wilandin puolesta.

"On selvää, että tämä ei vahvista kuvaa Ruotsin jalkapallosta", hän myönsi.

Lähteet; Expressen, TT, Aftonbladet

Ruotsi–Englanti perjantaina kello 21.45

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

18.6.2013