Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
SM-liiga starttaa heti joulun jälkeen, hio Liigapörssi-joukkueesi kuntoon
Helsingin SanomatJääkiekon SM-liiga on palannut joulutauolta. Samalla alkoi valmentajapeli Liigapörssin neljäs jakso. Kotisohvien valmentajilla on vielä hyvin aikaa koota oma joukkue SM-liigan pelaajista. Jakson paras valmentaja palkitaan tuttuun tapaan 1500 eurolla.
Liigapörssin neljännessä jaksossa on 23 ottelupäivää. Tiistaina 27. joulukuuta alkanut jakso päättyy 4. helmikuuta.
Budjettina on jälleen 2 miljoonaa euroa, jolla valitaan yksi maalivahti, kaksi puolustajaa ja kolme hyökkääjää.
Syksyn aiemmilla jaksoilla pelin kallein pelaaja oli 500 000 euron Mikael Granlund. Enää hän ei ole ainoa puolen miljoonan arvoinen pelimies, sillä Ässien slovakialainen maalitykki Tomas Zaborsky kustantaa neljännellä jaksolla saman verran.
Granlundiin uskovien kannattaa muistaa se, että nuorukainen on parhaillaan alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Pohjois-Amerikassa ja häneltä jää muutama SM-liigan peli pelaamatta.
Nuorten kisoissa pelaa myös joukko SM-liigakiekkoilijoita, eikä heitä välttämättä kannata valita omaan joukkueeseen ainakaan jakson alussa.
Liigapörssissä on käytössä kaikkiaan 20 vaihtoa, joten Granlundin ja kumppanit voi lisätä omaan joukkueeseen sitten myöhemmin. Neljä ensimmäistä pelipäivää voi pelata ilmaiseksi, mutta sen jälkeen joukkue pitää aktivoida maksulliseksi super- tai hyperpelijoukkueeksi.
Niiden ero on siinä, että hyperjoukkueessa on valmiiksi maksimimäärä vaihtoja, kun superjoukkueeseen lisävaihtoja pitää tilata erikseen.
Liigapörssiä julkaisee Sanoma Games, joka kuuluu samaan konserniin kuin Helsingin Sanomat ja sen verkkopalvelu HS.fi.
Pelaa Liigapörssiä täällä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Urheilu
Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Maailman tunnetuin reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Verta, hikeä ja kyyneleitä
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään





