Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
SM-liigan kaukaloväkivalta edennyt vain kerran oikeuteen asti
Poliisi on tutkinut aiemminkin jääkiekko-ottelujen väkivaltaa, mutta oikeudessa kaukalossa sattuneesta väkivallasta on rangaistu vain kerran.
HIFK:n Ari Lähteenmäki pahoinpiteli Jokerien Petri Lampista marraskuussa 1986.
Lampinen oli taklaillut juuri sairauslomalta palannutta HIFK:n Simo Saarista pelin tiimellyksessä moneen otteeseen, kun Lähteenmäki hyppäsi puoli minuuttia ennen ottelun loppua vaihtoaitiosta jäälle ja löi Lampista poikittaisella mailalla kasvoihin.
Maila katkesi iskun voimasta. Lähteenmäki hakkasi sen jälkeen Lampisen päätä jäähän. Uhrilta katkesi kaksi etuhammasta ja murtui leuka.
Siviilioikeudessa Lähteenmäki sai 3 000 markan sakot ja joutui maksamaan vahingonkorvauksia. SM-liiga määräsi pelikieltoa kauden loppuun eli vieläkin ennätysmäiset 27 ottelua.
JYPin ja KalPan välisessä harjoitusottelussa elokuussa 1996 JYPin Thomas Sjögren löi mailalla takaapäin KalPan Tommi Kovasen tajuttomaksi jäähän ja jatkoi paljain nyrkein.
Kovanen joutui sairaalaan. Sjögren sai kymmenen ottelun pelikiellon, ja asia eteni poliisitukintaan. Tapaus oli menossa oikeuteen, mutta pelaajat sopivat korvauksista sitä ennen. Kovanen sai JYPiltä ja Sjögreniltä yhteisvastuullisesti 25 000 markkaa.
Kärppien ruotsalaishyökkääjä Michael Nylander poltti päreensä Helsingin jäähallin jäähyaitiossa ottelussa HIFK:ta vastaan vuonna 2004. Hän löi mailallaan kahta katsojaa, jotka heittivät hänen päälleen paperisilppua ivahuutojen säestämänä. Asiasta tehtiin rikosilmoitus, ja Nylander joutui poliisikuulusteluun. Tutkinta päättyi, kun asia sovittiin rahalla.
Ilman poliisia on ratkaistu muiden muassa seuraavat tapaukset.
Marraskuussa 2009 HIFK:n Ilari Melart kävi Tapparan Tuukka Mäntylän kimppuun.
Kyseessä oli kosto: joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Mäntylä oli taklannut HIFK:n Mikko Kurvista selästä. Melart sai kolmen ottelun pelikiellon, ja HIFK:n päävalmentaja Kari Jalonen yhden ottelun toimitsijakiellon.
Ennen ottelua HIFK oli mainoksissaan toivottanut Mäntylän tervetulleeksi Helsinkiin.
Maaliskuussa 2008 Jokerien Kim Hirschovits sivalsi mailallaan Bluesin Oskar Osalan käsille. Osalan sormi murtui, ja Hirschovits sai kuuden ottelun pelikiellon.
Tammikuussa 2003 Jokerien Toni Sihvonen taklasi polvella HIFK:n Tuomo Ruutua. Loukkaantuminen piti Ruudun sivussa koko loppukauden, ja Sihvonen sai kymmenen ottelun pelikiellon, vaikkei tekoa pidettykään tahallisena. Ottelu oli väkivaltainen, sillä kaukalosta talutettiin peräti kolme aivotärähdyksen saanutta pelaajaa.
Marraskuussa 2001 HIFK:n Pauli Levokari töytäisi maalia juhlineen HPK:n Harri Suutarisen takaapäin päin maalia niin, että Suutarisen leukaluu murtui. Levokari sai kahdeksan ottelun pelikiellon.
Päävalmentaja sai rankemman rangaistuksen kuin pelaaja marraskuussa vuonna 2000.
HIFK:n Veli-Pekka Kautonen kävi JYPin Jussi Pesosen kimppuun, kun tämä oli taklannut Martin Štepánekin rajusti laitaan saamatta rangaistusta. Tapausta edelsi HIFK:n päävalmentajan Ismo Lehkonen huuto: "Nyt tuli Pesoselle noutaja!" Se tallentui videolle. Lehkonen sai kymmenen ottelun toimitsijakiellon ja Kautonen viiden ottelun pelikiellon.
Lokakuussa 1997 Jokerien Mika Strö mberg kaatoi – omien sanojensa mukaan vahingossa – erotuomari Harri Heikkilän poikittaisella mailalla ottelussa JYPiä vastaan. Strömberg sai kymmenen ottelun pelikiellon.
Marraskuussa 1997 Jokerien Otakar Janecký polkaisi Lukon Jarmo Kuusistoa rintaan luistimenterillä. Erotuomari ei nähnyt, eikä tuomaritarkkailija raportoinut. Janecký selvisi rangaistuksetta.
Helmikuussa 1991 ottelussa Lahden Reipas–TPS Reippaan Oldrich Vále k löi linjatuomaria nyrkillä kasvoihin. Válek sai pelikiellon seuraavan lokakuun loppuun asti, käytännössä noin 15 ottelua. Pelikielto on SM-liigan toiseksi rankin.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Maailman tunnetuin reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Verta, hikeä ja kyyneleitä
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään





