Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Saksalaissoutajalle lähtöpassit kisakylästä
STT–REUTERSSaksan ikävä lähihistoria koskettaa myös olympiaurheilijoita. Saksalainen soutaja Nadja Drygalla, 23, joutui poistumaan kisakylästä, koska hän on mieltynyt äärioikeistolaisuuteen.
Saksan olympiakomitean edustajat keskustelivat Drygallan kanssa puolitoista tuntia ja päättivät, että Drygalla saa lähteä.
Vaikka suoraa syytä siihen, miksi Drygalla lähetettiin kotiin ei kerrottu, tv-yhtiö ARD tiesi Drygallalla olevan sympatioita äärioikeistolaiseen liikkeeseen.
Drygallan poikaystävä työskenteli mediatietojen mukaan viime valtiollisissa vaaleissa äärioikeistolaisen NPD-puolueen hyväksi. Saksan turvallisuuspalvelun mukaan puolue on avoimesti rasistinen, antisemiittinen ja ihannoi natseja.
Drygallan kilpailu oli jo ohi. Hän souti Saksan kahdeksikossa aiemmin viikolla.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Urheilu
Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- C-vitamiini tappoi tuberkuloosin laboratoriossa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Matkalippuja tarkastetaan tehostetusti viikonloppuna
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
- Lontoon järkyttävä video: Silmä silmästä, hammas hampaasta Video
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kimi Räikkönen: Uudet renkaat eivät lopeta valittamista
- Tunnelikolari hidasti Kehä I:n aamuruuhkia Leppävaarassa
- Dokumentti: Juventus voitti Mestarien liigan finaalin dopingin avulla 1996
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Pittsburgh voiton päähän konferenssifinaaleista
- Kolumni: Tekstiviestit tappava sovellus aiheutti häiriön Voimassa
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
- Lasten väkivaltakuolemat vähentyneet Suomessa
- Autoilija jyräsi lenkillä olleen norjalaisen tähtihiihtäjän
- Pääkirjoitus: EU:n pitäisi nyt karsia verokilpailua
- Jarkko Niemiselle voitto
- 80-vuotias veteraanikiipeilijä kipusi Mount Everestin huipulle
- Sydänvaivoista kärsinyt Niklas Colliander lopettaa
- Suomessa ei uskota Ruotsin kaltaisiin lähiömellakoihin Video
- Kimi Räikkönen: Uudet renkaat eivät lopeta valittamista
- Dokumentti: Juventus voitti Mestarien liigan finaalin dopingin avulla 1996
- Pittsburgh voiton päähän konferenssifinaaleista
- Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
- Autoilija jyräsi lenkillä olleen norjalaisen tähtihiihtäjän
- Jarkko Niemiselle voitto
- Sydänvaivoista kärsinyt Niklas Colliander lopettaa
- Kuka: Petteri Forsell
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Carroll lähellä pysyvää siirtoa West Hamiin
- Britit puivat uintimaajoukkueen kehnoa menestystä
- Leijona-luotsi Westerlund: NHL-pelaajien mielipiteitä ei voi ohittaa
- Petteri Forsellilla polvivamma – sivussa jopa kolme kuukautta
- Cheruiyot jää raskauden takia pois Moskovan MM-kisoista
- Murray ei pääse Ranskan avoimiin
- Blogi: Pulisin primitiivifutis oli oikeastaan virkistävää
- Duncan nakutti San Antoniolle toisen voiton
- Boston ja Rask matkalla lohkofinaaliin
- Kuka: Erkka Westerlund





