Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Sandells johdatti Falkenin viestimestaruuteen

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Pedersöreläisen IK Falkenin suunnitelma kaksoisvoitosta ei toteutunut Porin SM-viestien miesten 4x800 metrillä, vaikka Niclas Sandells ankkuroi odotetusti ykkösjoukkueen mestariksi.

Falken juoksutti Mikael Bergdhalia ja Tommy Granlundia kakkosjoukkueessa, joka tuli maaliin kolmantena. Ensin sen ja Lahden Ahkeran juoksu hylättiin tönimisen vuoksi, mutta vastaprotesti hyväksyttiin, ja Falken sai sittenkin myös pronssia.

Joka tapauksessa kaksoisvoiton menetys jäi hieman harmittamaan myös Sandellsia, joka jätti Helsingin Kisa-Veikkojen ankkurin Mikko Lahtion 1,53 sekunnin päähän.

"SM-viestit ovat aina hauska kilpailu, eikä minulla ole niistä kovin monta mitalia. Sunnuntaina en kuitenkaan osallistu 4x1 500 metrin viestiin, vaan juoksen Lappeenrannan Eliittikisojen tonnivitosen keskiviikkona ja kolmetonnisen Kuortaneella sunnuntaina", Sandells suunnitteli.

Falkenin toisesta perättäisestä mestaruudesta pääsivät nauttimaan muina juoksijoina Kristoffer Sandell, Ville Borgmästars ja Christoffer Envall.

Helsingin Kisa-Veikot jatkoi hallintaansa naisten 4x800 metrillä. Kilpailu ratkesi toisella osuudella, jolla Katja Erävistö repäisi selvän etumatkan Turun Urheiluliittoon, ja ankkuri Suvi Selvenius rullaili lopulliseksi etumatkaksi peräti 13,94 sekuntia.

"Tiesin vaihdossa, että tasaista on, mutta sitten keskityin täysin omaan juoksuuni taakseni vilkuilematta. Kun näin Suvin päässeen matkaan selvässä johdossa, pystyin jo nautiskelemaan", Erävistö naureskeli.

HKV:n muut mestarijoukkueen juoksijat olivat Minna Nummela ja Anniina Laitinen. Pahoista allergiaongelmista tänä kesänä kärsinyt Karin Storbacka piti IK Falkenin pronssilla.

Lauantain ainoan Suomen ennätyksen juoksi HKV 15-vuotiaiden tyttöjen 4x100 metrillä joukkue Salla Parviainen, Nea Pronin, Charlotta Bützow ja Kira Kruuti pysäytti kellon aikaan 48,65 parantaen Tampereen Pyrinnön vuonna 2009 pinkomaa entistä SE:tä 0,02 sekuntia.

Pori:
SM-viestit, 1. päivä:
Miehet:
4x100 m: 1) Helsingfors IFK 41,27 (Joona-Ville Heinä, Gustav Klingstedt, Don-Zheni Ekoebve, Johan Versluis), 2) IF Kraft 41,34 (Fredrik Mitts, Mats-Johan Hagman, Johan Nordmyr, Jonathan Åstrand), 3) Tampereen Pyrintö 41,49 (Juha Virkkunen, Mikko Laiho, Olli Rantanen, Eetu Ehrola), 4) Turun Urheiluliitto 41,70, 5) Esbo IF 41,92, 6) Esbo IF II 42,27, 7) Jyväskylän Kenttäurheilijat 42,63, 8) Turun Urheiluliitto II 43,01.
4x800 m: 1) IK Falken 7.35,83 (Kristoffer Sandell, Ville Borgmästars, Christoffer Envall, Niclas Sandells), 2) Helsingin Kisa-Veikot 7.37,36 (Ossi Linkoaho, Saku Lehikoinen, Aki Nummela, Mikko Lahtio), 3) IK Falken II 7.38,73 (Jimmy Finnholm, Christoffer Wärn, Mikael Bergdahl, Tommy Granlund), 4) Turun Urheiluliitto 7.40,75, 5) Kurikan Ryhti 7.42,93, 6) Kristiinan Urheilijat 7.50,21, 7) Kuopion Reipas 7.50,88, 8) Seinäjoen Seudun Urheilijat 1 7.55,75.
Naiset:
4x100 m: 1) Jyväskylän Kenttäurheilijat 45,76 (Juuli-Anna Tauren, Emmi Mäkinen, Minna Laukka, Hanna-Maari Latvala), 2) Helsingfors IFK 46,36 (Janna Rosenqvist, Sanna Aaltonen, Matilda Bogdanoff, Jasmin Showlah), 3) Joensuun Kataja 47,08 (Sanna Jaatinen, Noora Hämäläinen, Miia Kiiski, Jaana Sieviläinen), 4) Turun Urheiluliitto 47,18, 5) Helsingin Kisa-Veikot 47,37, 6) Toijalan Vauhti 48,06, 7) Lappeenrannan Urheilu-Miehet 48,84.
4x800 m: 1) Helsingin Kisa-Veikot 8.55,50 (Minna Nummela, Anniina Laitinen, Katja Erävistö, Suvi Selvenius), 2) Turun Urheiluliitto 9.09,46 (Laura Nakolinna, Venla Paunonen, Vilma Laitinen, Aino Paunonen), 3) IK Falken 9.14,05 (Mette Paavolainen, Caroline Wärn, Cecilia Långnabba, Karin Storbacka), 4) Helsingin Kisa-Veikot II 9.25,27, 5) Seinäjoen Seudun Urheilijat 9.29,76, 6) Turun Urheiluliitto II 9.55,57, 7) Kuopion Reipas 10.02,57, 8) Espoon Tapiot 10.21,59.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Arhinmäen harkinta petti

Tero Hakola

Uusimmat SM-liigan videot

19.6.2013