Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Saudi-Arabian naisjudoka ottelee perjantaina

 |   | 
 
HS–AP
SUZANNE PLUNKETT / REUTERS
Wodjan Shaherkani ottelee perjantaina. Kuva avajaisista.
Wodjan Shaherkani ottelee perjantaina. Kuva avajaisista.

Perjantaina Lontoon olympialaisissa on vuorossa yksi eniten keskustelua ennen kisoja herättäneistä lajeista.

Saudi-Arabian naisjudoka Wojdan Shaherkani astelee tatamille Suomen aikaa 12.33 alkavassa yli 78-kiloisten ottelussa. Vastassaan hänellä on Puerto RiconMelissa Mojica.

Shaherkani harkitsi jo kisoista vetäytymistä, mutta lopulta Saudi-Arabian edustajat ja Kansainvälinen judoliitto pääsivät yhteisymmärrykseen siitä, että 18-vuotias Shaherkani saa otella hijab-huivi päässään.

Vaikka huivin käytöstä päästiin sopuun, edustus jakaa mielipiteitä Saudi-Arabiassa, joka lähetti ensimmäistä kertaa naisurheilijoita olympialaisiin. Vanhoillisten ryhmittymien mukaan Shaherkani häpäisee itsensä ja perheensä ottelemalla miesten edessä vartalonmyötäisissä vaatteissa.

"Hän tulee kohtaamaan vaikeuksia täällä. Yhteiskunta tulee katsomaan häntä negatiivisesti", sanoi saudiarabialaisen lehden Okazin päätoimittaja Hashem Abdo Hashem uutistoimisto AP:lle.

Naisten elämään Saudi-Arabiassa liittyy monia rajoituksia. Naiset tarvitsevat miespuolisen sukulaisen luvan esimerkiksi ulkomaille matkustamiseen ja työntekoon. Saudi-Arabia on myös maailman ainoa maa, joka kieltää naisilta autolla ajamisen.

Kuningas Abdullah on kuitenkin ilmoittanut, että vuoden 2015 paikallisvaaleissa naiset saavat äänestää ja olla ehdolla. Maassa on myös nykyisin yksi yliopisto, jossa naiset ja miehet voivat opiskella yhdessä.

Shaherkani on ainoa kilpailija Lontoossa, jolla ei ole mustaa vyötä judossa. Hänellä on sininen vyö ja hän on kilpaillut lajissa vasta kaksi vuotta.

Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi

Uutiset

Uusimmat SM-liigan videot

23.5.2013