Kun rikostutkijalle annetaan sormenjälkiä uudelleen tutkittavaksi, hän ei ole niiden tunnistuksesta aina samaa mieltä edes itsensä kanssa. Yhdysvalloissa on jo alettu selvittää, kuinka laajasta ongelmasta väärissä sormenjälkitunnistuksissa on kyse.
Shefki Kuqi kävi seuralleen liian kalliiksi
Helsingin SanomatKulttihyökkääjä Shefki Kuqi ei jatka ensi kaudella Englannin Ykkösliigan Oldham Athleticissa.
Maaliskuussa Oldhamin uutisoitiin käyttävän Kuqin sopimukseen kirjatun option vuoden jatkosta, mutta tilanne on sittemmin muuttunut.
"Seuran budjetti on laskenut entisestään, eivätkä he pysty pitämään minua riveissään. Joten Oldhamissa en ainakaan ole jatkamassa. Toiveenani on kuitenkin pysyä Englannissa", Kuqi kertoi vedonlyöntiyhtiö Unibetin tiedotteessa.
Kuqi, 35, siirtyi Oldhamiin viime kesänä. Hän iski kauden aikana 11 maalia, mutta kausi oli kuitenkin pettymys Oldhamin jäätyä Ykkösliigassa 16:nneksi.
"Olin alustavasti siirrosta innoissaan, koska seurajohto lupasi paljon, ja joukkueen piti tavoitella tosissaan nousua. Kaikkia lupauksia ei kuitenkaan pidetty esimerkiksi joukkueen ja valmennuksen osalta", Kuqi totesi.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Talon katto paloi Helsingin keskustassa – liekit löivät 30 metrin korkeuteen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Kaksosvauvansa Klaukkalassa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Blogi: Mitä mieleen jää
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Pyhän lootuskukan perimä on avattu
- Tornado repi kappaleiksi kattoja, seiniä ja kokonaisia rakennuksia Video
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Nuoriso mellakoi poliisia vastaan Tukholman lähiössä Video
- HS pyytää esimerkkejä turhista säännöistä ja määräyksistä
- Presidentti Obama lupaa Oklahomalle valtion tuen
- Säädöksiä on kirjoitettu jo 42 hyllymetriä
- Suomi voisi hieroa rauhaa kybersodissa
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Pyörremyrsky oli kolme kilometriä leveä ja liikkui yli kolmeasataa
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään
- Memphisin jyrännyt San Antonio: "Joskus näin tapahtuu"
- Rask sumensi Rangersin, Greening sinetöi Ottawalle taisteluvoiton
- Blogi: Jotenkin pliisu valioliigakausi
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi jyräsi MM-kultaan kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle





