Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Stadikan kaarteet saivat kritiikkiä Åstrandilta
Jonathan Åstrand karsiutui perjantaina Helsingin EM-kisojen 200 metrin finaalista. Åstrand oli välierässään seitsemäs ajalla 21,27.
Åsdtrandin erän voitti britti Daniel Talbot ajalla 20,69. Välierien nopein oli hollantilainen Churandy Martina ajalla 20,63.
Helsingin Olympiastadionin tiukat kaarteet ovat herättäneet rajua kritiikkiä juoksijoiden keskuudessa. Radalla kaksi juossut Åstrand ei ollut tyytväinen vauhtiinsa, mutta ei myöskään Stadikan kaarteisiin.
"Pirun huono rata se on", Åstrand totesi Ylen haastettelussa. Hän kertoi olleensa lähellä törmäystä viereisen radan portugalailaisjuoksijan kanssa.
Åstrandin mukaan ainakin radat 1–4 ovat juoksijoille todella hankalia. Hän arveli, että viesteissä tullaan näkemään törmäyksiä ja diskauksia.
" Ekat 60–70 metriä ovat ihan ok. Sitten näkee, että tulee kaarre, ja sen jälkeen on kuin ottaisi startin uudelleen", Åstrand STT:lle.
Olympiastadionin juoksuratojen kaarteet jouduttiin piirtämään tavallista jyrkemmiksi, kun Stadionin jalkapallokenttä uudistettiin Uefan määräysten mukaiseksi.
Aiemmin Olympiastadionin jalkapallokentän leveys oli 64 metriä, kun nyt se on 68 metriä. Stadikalle olisi voitu mahduttaa myös normaali juoksurata, mutta se olisi vaatinut kajoamista betonirakenteisiin. Museovirasto kielsi tämän.
Olympiastadionin toimitusjohtaja Maija Innanen lupasi STT:n haastattelussa selvittää, voidaanko normaalimuotoinen juoksurata palauttaa Stadikalle tulevan remontin yhteydessä.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Ranskalainen huippujudoka maajoukkueen valmentajaksi
- LeBron James johti Miamin dramaattiseen voittoon
- Nico Rosberg oli vikkelin Monacon avauksessa
- Leo-Pekka Tähti hankki uuden kelaustuolin Lontoosta
- Jussi Jokisesta tuli pikavauhtia täysiverinen pingviini
- Iltalehti: Kummola visioi jääkiekkoon uutta superottelua
- Wahlströmin sairastelut pikkuhiljaa ohi – kehään syksyllä?
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan





