Toimittajantyöni kuumottavimpia hetkiä oli vinkki, jonka mukaan poliisi epäilee SanomaWSOY:n varatoimitusjohtajaa sisäpiirintiedon väärinkäytöstä. Kyseessä oli työnantajaani Helsingin Sanomia kustantavan yhtiön toiseksi korkein johtaja.
Stubb ehdottaa urheilijoita firmojen palkkalistoille
Ministeri on huolissaan suomalaisen huippu-urheilun kilpailukyvystä.
Alexander Stubb on syvästi huolissaan suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Siksi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri haluaa suomalaisen liike-elämän väkevästi mukaan menestystalkoisiin.
"Meidän on tehtävä valintoja. Joko jatkamme harrastelupohjalta tai pelkästään julkisen tuen turvin, tai sitten panostamme huippu-urheiluun kunnolla."
Suomen tavoite Lontoon kisoissa on kolme mitalia. Torstain alkuiltaan mennessä tilillä oli yksi: Tuuli Petäjän hopea purjelautailussa.
"Sopiva tavoite Rio de Janeiroon voisi olla kymmenen mitalia. Puolivillaisesti ei voi jatkaa. Kun julkinen rahoitus ei riitä, ehdotukseni on yksi tapa edetä."
Stubbin mielestä on jo kiire perustaa Team Finland, johon valitaan 40–50 yksilölajien huippu-urheilijaa ja saman verran yksityisiä yrityksiä. Projektin maali olisi Rio de Janeirossa 2016.
Kukin firma voisi ottaa oman kummiurheilijan palkkalistoilleen neljäksi vuodeksi. Yrityksen kontolla olisi palkata urheilija ja mahdollistaa tämän täysin ammattimainen harjoittelu kohti olympialaisia.
Ministeri ei osaa nimetä tarkkaa summaa vuositasolla. Hänen mukaansa haarukka liikkuu 50 000–100 000 euron haarukassa.
"Ehdotan tätä fanaattisena penkkiurheilijana, mutta teen ministerinä kaikkeni tavalla tai toisella, että tukijoita löytyy."
Pilottihanke on jo testattu. Stubb haki kestävyysjuoksija Francis Kirwalle yhteistyökumppaneita kevättalvella. Tukijoita löytyi.
Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajana ensi vuonna aloittava Mika Kojonkoski pitää Stubbin ajattelutavasta ja asenteesta. "On hienoa, että joku asettaa tavoitteen korkealle ja hakee luovia, uudenlaisia ajatusmalleja ongelmiin."
Stubb muistuttaa, että huippu-urheilijat uhraavat nuoruutensa harjoitteluun. Hänen mukaansa siitä on saatava käypä korvaus.
"Menestyvät huiput tuottavat meille monille valtavasti mielihyvää. Menestystä ei voi odottaa, jos harjoitellaan ja matkataan maailmalla nälkäpalkalla."
Stubbin mielestä malli toimii kaksisuuntaisesti. Urheilijat taustajoukkoineen saavat toimintaedellytykset. Yritykset voivat käyttää urheilijoita pr-töissään ja henkilöstönsä innostajina terveiden elämäntapojen pariin.
Stubb tietää, että huippu-urheilijoille avautuvat monet ovet helpommin kuin tavalliselle tallaajalle. Ministeri ja kauppavaltuuskunta tekevät syksyllä matkan Kazakstaniin.
Stubb pääsee siellä polkemaan velodromille. Kirittäjässä ei ole moittimista, kun rinnalla on maantiepyöräilyn tuore olympiavoittaja Aleksandr Vinokurov.
Maailman kenties kovakuntoisin ministeri haluaa, että tulevaisuudessa suomalaisilla vienninedistämismatkoilla olisi maailmalla mukana presidentin, ministerien ja liikemiesten lisäksi myös nimekkäitä huippu-urheilijoita.
Helsingin Sanomat | hs.urheilu@hs.fi
Kotimaa
Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
Politiikka
Kärnä: Äänestäjän vaikea samaistua Sdp:n ministereihin
Ulkomaat
Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
Talous
Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
Luetuimmat juuri nyt
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Oklahoman pyörremyrskyn uhriluku nousee – joukossa useita lapsia
- Tukholman levottomuuksissa jopa sata osallista – taas autoja tulessa
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Gumball-rallissa 20 ajokorttia hyllylle, sakot saattavat jäädä maksamatta
- Olen dataseksuaali, lähdetkö treffeille?
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Maalitehtaan liuotinvuoto tappoi satamäärin kaloja Mätäjoessa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Leijonille tuskainen voitto – Jalonen kihisi kiukusta
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Australialainen eläintarha sai valkoisen sarvikuonon lisääntymään Video
- Maailman tunnetuin reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Poliisi alkoi heti tutkia Mätäjoen kalatuhoa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- Tutkijat vaativat yliopistoja päivittämään turvaohjeensa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Blogi: Suklaako syntinen?
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Blogi: Tero Saarisen jäähyväiset
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Kaksosvauvansa surmannut äiti mielentilatutkimukseen
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Blogi: Mitä mieleen jää häistä – Verta, hikeä ja kyyneleitä
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Norjan naishiihtäjät vähentävät harjoittelua ennen Sotšia
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- Pistorius ei kilpaile tänä vuonna
- Barcelonan johtaja: "Mourinho ollut Espanjan vitsaus"
- Ferguson eläkkeelle vuoden valmentajana
- Schwarzer haluaa jatkaa Fulhamissa
- MM-kisalähetykset tavoittivat 4,1 miljoonaa suomalaista
- Chicago painosti, Detroit voitti
- Maajoukkuevahti Engren siirtyy Vehasen seuraksi Prahaan
- Jääkiekko: Törmänen: Hopea yhdistää Sveitsiä
- Valmentaja José Mourinho jättää Real Madridin
- Nieminen toiselle kierrokselle Düsseldorfissa
- Leijonat Sveitsin kanssa samaan alkulohkoon MM-jäällä 2014
- Napolin valmentaja erosi
- Chris James palaa KuPSiin
- Mestarien liigan finaalin tuomaristo Italiasta
- Diabeetikko Love siirtyi NFL:ssä Jacksonvilleen
- Sveitsin media: Voitimme hopeaa
- PSG ei päästä Ancelottia lähtemään





